Taiwan pidentää pakollisen asepalveluksen vuoteen Kiinan uhittelun vuoksi

Kiinan uhka on nostanut asepalveluksen suosiota.

27.12.2022 10:20 | Päivitetty 27.12.2022 11:08

Taipei

Taiwan pidentää pakollisen asepalveluksen keston neljästä kuukaudesta vuoteen, kertoi Taiwanin presidentti Tsai Ing-wen tiistaina. Syynä on Kiinan aiheuttaman uhan jatkuva kasvu.

”Nykyinen neljän kuukauden asepalvelus ei riitä vastaamaan jatkuvasti ja nopeasti muuttuvaan tilanteeseen”, presidentti sanoi.

”Kukaan ei halua sotaa, mutta rakkaat maamieheni, rauha ei vain putoa taivaalta”, hän jatkoi.

Tsain mukaan päätös palvelusajan pidentämisestä oli hyvin vaikea, mutta se oli pakko tehdä, jotta tulevien sukupolvien mahdollisuus elää demokratiassa varmistetaan.

Pidennys tulee voimaan tammikuussa 2024. Taiwanissa asevelvollisuus koskee kaikkia aikuisia miehiä. Vuoden palvelus tulee koskemaan kaikkia, jotka ovat syntyneet vuoden 2005 tammikuun alun jälkeen.

Kiinalla valtava sotilaallinen ylivoima

Pakollinen asepalvelus on ollut erittäin epäsuosittua Taiwanissa, ja lyhyellä muutaman kuukauden palveluksella on pyritty saamaan aikaan lähinnä vapaaehtoisista koostuva armeija.

Viime aikojen mielipidemittaukset ovat kuitenkin kertoneet, että yli kolme neljäsosaa taiwanilaisista pitää nelikuukautista asepalvelusta liian lyhyenä.

Kiina pitää Taiwania kapinallisena maakuntanaan, jonka se on valmis palauttamaan itselleen tarvittaessa sotilasvoimin. Mahdollisessa sotilaallisessa yhteenotossa Kiinalla olisi valtava kalusto- ja miesylivoima.

Taiwanin armeijan kooksi on arvioitu noin 89 000 sotilasta, kun taas Kiina saisi aseisiin noin miljoona sotilasta.

Taiwan on jo ennen asepalveluksen pidentämistä lisännyt reserviläisten kouluttamista ja hankkinut muun muassa lisää hävittäjiä sekä meritorjuntaohjuksia vahvistaakseen puolustustaan. Sotilasasiantuntijoiden mukaan kalustoa ei kuitenkaan ole läheskään riittävästi.

Kiina järjesti viikonloppuna jälleen sotaharjoitukset Taiwanin liepeillä. Kiinan mukaan harjoitukset olivat vastaus Taiwanin ja Yhdysvaltojen ”provokaatioille”.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut