IFJ: 67 toimittajaa kuollut työtehtävissä tänä vuonna

Toimittajajärjestön mukaan työnsä vuoksi vangittuja toimittajia on 375.

10.12.2022 7:35

Kansainvälinen toimittajajärjestö IFJ kertoo, että kuluvana vuonna on tähän mennessä kuollut 67 työtehtävissä ollutta toimittajaa.

Järjestön mukaan Ukrainassa on kuollut 12 toimittajaa, mikä on enemmän kuin yhdessäkään toisessa maassa tänä vuonna. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopulla, ja monet Ukrainassa kuolleista toimittajista saivat surmansa sodan ensimmäisinä viikkoina.

Myös Meksikossa ja Haitissa lisääntyneet levottomuudet ja rikollisuus ovat johtaneet toimittajien kuolemien kasvuun.

IFJ:n mukaan viime vuonna työtehtävissä olleita toimittajia kuoli 47.

Työnsä vuoksi vangittuja toimittajia on 375, ja heidän määränsä on IFJ:n mukaan kasvanut kymmenellä verrattuna viime vuoteen. Eniten vangittuja toimittajia on Kiinassa, Hongkong mukaan lukien, sekä Myanmarissa ja Turkissa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut