Perun uusi presidentti vannoi virkavalansa – aiempi presidentti Pedro Castillo yritti hajottaa maan kongressin ennen erottamistaan

Perun entinen varapresidentti Dina Boluarte nousi Pedro Castillon tilalle maan ensimmäiseksi naispresidentiksi. Kiinni otettu Castillo yritti hajottaa maan kongressin ennen erottamistaan, mitä pidettiin vallankaappausyrityksenä.

Perun presidentti Pedro Castillo kuvattuna tiedotustilaisuudessa marraskuussa 2022.

7.12.2022 20:25 | Päivitetty 8.12.2022 7:08

Lima

Varapresidenttinä ollut Dina Boluarte on noussut Perun uudeksi presidentiksi paikalta syrjäytetyn Pedro Castillon tilalle vannottuaan virkavalansa.

60-vuotias Boluarte kertoi olevansa virassa Perun perustuslain mukaisesti vuoden 2026 heinäkuuhun eli Castillon alkuperäisen virkakauden loppuun. Castillo ehti olla presidenttinä alle puolitoista vuotta. Boluarte on Perun ensimmäinen naispresidentti.

Perun kongressi äänesti Castillon syrjäyttämisen puolesta vain tunteja sen jälkeen, kun Castillo oli ilmoittanut hajottavansa kongressin ja muodostavansa hätähallituksen. Yhteensä 101 lainsäätäjää 130 hengen kongressista äänesti presidenttiä vastaan.

Castillo on nyt otettu kiinni, kertoo hallituksen korruptiota tutkivan syyttäjäryhmän johtaja Marita Barreto.

Presidentti halusi uuden kongressin laatimaan uuden perustuslain

Castillo sanoi aikaisemmin televisioidussa lausunnossaan kutsuvansa koolle uuden kongressin laatimaan uuden perustuslain mahdollisimman pian, mutta kuitenkin enintään yhdeksän kuukauden sisällä. Lisäksi hän sanoi asettavansa kansallisen ulkonaliikkumiskiellon keskiviikosta alkaen.

Presidentin lausunto näytettiin vain tunteja ennen kuin kongressin oli määrä keskustella Castillon kolmannesta virkasyytteestä sen jälkeen, kun hänet valittiin presidentiksi heinäkuussa 2021.

Perun varapresidenttinä toiminut Boluarte tuomitsi välittömästi presidentin päätöksen.

–  En hyväksy Pedro Castillon päätöstä perustuslaillisen järjestyksen romuttamisesta hajottamalla kongressin. Tämä on vallankaappaus, joka ainoastaan pahentaa poliittista ja institutionaalista kriisiä, Boluarte sanoi.

Myös Yhdysvallat ilmoitti keskiviikkona, ettei se enää pidä Castilloa istuvana presidenttinä.

Jo kolmas potkut saanut presidentti viime vuosilta

Castillo on entinen maaseutukoulun opettaja, joka otti yllättäen vallan Perun perinteiseltä poliittiselta eliitiltä viime vuoden vaaleissa. Castillo nousi kansalliseen valokeilaan johtaessaan liki kolme kuukautta jatkunutta opettajalakkoa.

Perun oikeusministeri teki viime kuussa perustuslaillisen valituksen, jossa Castilloa syytettiin rikollisjärjestön johtamisesta. Järjestöön osallistui valituksen mukaan presidentin perhettä ja liittolaisia.

Vaikka Castillo oli taustaltaan epätyypillinen perulaispresidentti, hän koki hyvin tyypillisen kohtalon maan viime vuosien johtajana. Vuodesta 2018 lähtien Castillo on jo kolmas Perun presidentti, joka on pantu viralta perustuslaista löytyvän "moraalisen epäkelpoisuuden" pykälän nojalla.

Castillo voitti vuoden 2021 vaaleissa oikeistoehdokas Keiko Fujimorin lupaamalla radikaaleja parannuksia lamasta kärsineiden perulaisten elämään. Köyhien ja työväenluokan asiaa ajanut Castillo edusti myös konservatiivisia arvoja hartaana katolilaisena, joka vastusti homojen oikeutta avioliittoon sekä laajoja aborttioikeuksia.

Päivitys 7.12. kello 21.06: Päivitetty Boluarten kommenteilla.

Päivitys 7.12. kello 22.58: Päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla.

Päivitys 8.12. kello 7.05: juttua päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut