Koronarajoitusten varovainen höllentäminen jatkui Kiinassa

Kiinan presidentti Xi Jinping kerrotaan sanoneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Charles Michelille kiinalaisten olevan turhautuneita kolme vuotta jatkuneen koronaepidemian takia.

Mielenosoitus Kiinan koronapolitiikkaa vastaan Pekingissä 27. marraskuuta.

2.12.2022 17:53

Koronarajoitusten varovainen höllentäminen jatkui Kiinassa perjantaina, kun useat kaupungit kertoivat lieventävänsä testaus- ja karanteenikäytäntöjään.

Kiinan presidentti Xi Jinping on myös vihjannut Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Charles Michelille, että koronan omikronmuunnoksen takia Kiinassa voidaan lieventää koronarajoituksia. Asiasta kertoivat EU:n virkailijat perjantaina.

Heidän mukaansa Xi oli sanonut Michelille kiinalaisten olevan turhautuneita kolme vuotta jatkuneen koronaepidemian takia. Michel tapasi Xin torstaina.

Mielenilmaukset koronarajoituksia vastaan jatkuivat kuitenkin edelleen ainakin joillain Kiinan alueilla. Perjantain vastaisena yönä sosiaalisessa mediassa julkaistiin kuvia ja videoita ihmisistä, jotka ottivat yhteen suojapukuihin pukeutuneiden terveydenhuollon työntekijöiden kanssa. Uutistoimisto AFP:n mukaan videoiden paikannus vahvisti niiden olevan Yichengistä, Hubein maakunnasta Kiinan keskiosassa.

WHO tyytyväinen rajoitusten höllentämiseen

Maailman terveysjärjestö WHO sanoo olevansa tyytyväinen Kiinan koronarajoitusten lieventämiseen.

Järjestö sanoo olevansa mielissään siitä, että Kiinan viranomaiset ovat muuttamassa nykyistä strategiaansa ja yrittävät nyt todella tarkistaa valvontatoimiensa vaikutukset ihmisten elämään, toimeentuloon ja ihmisoikeuksiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut