Muskin ilmoitus palauttaa lakkautetut Twitter-tilit palveluun pöyristyttää: ”En voi edes sanoin kuvailla, kuinka vaarallista tästä tulee”

Twitterin toimitusjohtaja järjesti asiasta mielipidekyselyn, jonka myötä lähes kaikki palvelusta poistetut tilit voidaan palauttaa.

Twitterin toimitusjohtaja Elon Musk on jo aiemmin palauttanut kiisteltyjä tilejä palveluun.

25.11. 9:58

Twitterin toimitusjohtajan Elon Muskin päätös päästää esimerkiksi väkivallalla uhkailleet, muita käyttäjiä häirinneet ja virheellistä tietoa levittäneet käyttäjät takaisin palveluun herättää asiantuntijoissa huolta. Asiasta kertovat muun muassa The Guardian, The Verge ja The Washington Post.

Musk järjesti Twitter-käyttäjille kyselyn, jossa kysyttiin pitäisikö Twitterin tarjota ”yleinen armahdus” palvelusta pois potkituille tileille. Äänestyksen mukaan yli 72 prosenttia käyttäjistä toivoi tilien palauttamista, elleivät hyllytyksen syynä ole olleet esimerkiksi laittomuudet. Kyselyyn tuli yli kolme miljoonaa vastausta, kun palvelulla on eri arvioiden mukaan noin 450 miljoonaa aktiivista kuukausikäyttäjää.

Laittomuuksien määritteleminen on kuitenkin erittäin vaikeaa, koska eri mailla ja alueilla on eri lait.

”Applen ja Googlen täytyy nyt vakavissaan miettiä Twitterin poistamista sovelluskaupoistaan. Musk aiheuttaa eksistentiaalisen vaaran erilaisille vähemmistöryhmille. Vahinkoa tarkasteltaessa se on kuin helvetin porttien aukaiseminen”, sanoi Harvardin yliopiston kyberlain opettaja Alejandra Caraballo Washington Postille.

”He, jotka osallistuivat suoraan ja kohdennettuun häirintään voivat palata ja tarttua doxaamiseen, häirintään, julmaan kiusaamiseen, väkivallan vaatimiseen ja väkivallan ylistämiseen. En voi edes sanoin kuvailla, kuinka vaarallista tästä tulee.”

Doxaamisella tarkoitetaan käyttäjän yhteys- tai henkilötietojen paljastamista ilman hänen lupaansa. Toiminnalla pyritään yleensä hiljentämään vastapuoli tai vaarantamalla hänen turvallisuuttaan.

Tilien palauttamista koskeva päätös rikkoo myös The Vergen mukaan Muskin alkuperäisen lupauksen, jossa hän kertoi perustavansa vakavia moderointikysymyksiä käsittelevän neuvoston.

Asiantuntijat myös huomauttavat, että Twitterissä toteutettu mielipidekysely on altis esimerkiksi bottien vaikutuksille. Kyseessä ei Kalifornian yliopiston internettutkimuksen apulaisprofessorin Sarah Robertsin mukaan ole missään mielessä tarkka tai tieteellinen kysely.

”Ennen kuin Elon valtasi Twitterin, markkinointi- ja käyttäjätutkimuksia tekivät erilaiset ryhmät, jotka seurasivat sitä varten luotuja tarkkoja toimintaohjeita.”

Musk on jo aiemmin sallinut Twitteristä pois potkittujen tilien palaamisen. Muun muassa Twitterin omia sääntöjä rikkoneet Babylon Bee ja Project Veritas -mediat saivat palata palveluun viime viikolla samaan aikaan kuin Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump.

Se, miten Muskin unelmoima ”yleinen armahdus” voidaan toteuttaa, on suuri kysymysmerkki. Hän on muun muassa erottanut erottanut tärkeitä työntekijöitä, joiden tehtävänä oli aiemmin hoitaa tilien jäädyttämien ja palautus.

Muskin päätöstä on kritisoitu myös yhdysvaltalaiskeskeisyydestä. Esimerkiksi palkittu toimittaja Hopewell Chin’ono twiittasi, miten tuhoisa päätös voi olla Afrikassa.

”Erityisesti Afrikassa valtioiden tukemia haamutilejä on poistettu palvelusta, koska ne uhkasivat ihmisoikeusaktivistien ja toimittajien turvallisuutta. Sinä [Musk] olisit antanut iljettävien ihmisten vaarantaa meidän toimittajien hengen! Kätesi tulevat olemaan veren peitossa.”

Muskin kyselyssään mainitsema ”räikeä roskasisällön tuottaminen” ei Washington Postille puhuneen asiantuntijan Madeleine Burkholderin mukaan ole alan yritysten käyttämä termi. Muskin sanomiset eivät hänen mukaansa käy tässä mielessä järkeen, koska termiltä puuttuu selkeä määrittely.

Suurin osa teknologiayrityksistä ei myöskään pidä yksityiskohtaista rekisteriä siitä, mitkä eri alueiden tai maiden lait ovat.

Vakiintuneena toimintatapana on luoda palvelun sisäiset palveluehdot, joiden rikkomisesta seuraa sanktioita.

”On erittäin kiperää alkaa setviä tätä vyyhtiä ja selvittää, mikä tarkka käytös tai toiminta on johtanut poistamiseen. Oliko kyseessä viaton erhe? Entä oliko se pahantahtoista? Kuinka pahantahtoista? – – Tämän selvittäminen yhden tilin kohdalla on haastavaa, sen tekeminen jokaisen palvelussa ikinä olleen tilin kohdalla johtaa vuorenvarmasti virheisiin.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut