Indonesian järistyksestä selvinneet kaipaavat lisää apua – Sadekauden huipentuessa luvassa voi olla toinenkin katastrofi

Tuhoalueelle on ennustettu rankkasateita, joiden vuoksi viranomaiset haluavat siivota maanvyörymien jäljet nopeasti pois.

Maanjäristyksessä menehtyi ainakin 268 ihmistä. Kuva on Cianjurin kaupungista 23. marraskuuta, missä sijaitsi myös 5,6 magnitudin järistyksen keskus. Nyt aluetta uhkaavat rankkasateet.

23.11. 7:48

Indonesiassa toivo löytää enää eloon jääneitä maanantaisen maanjäristyksen jäljiltä alkaa hiipua, kun pelastajat käyvät tutkimassa paikkoja tuhoutuneissa kylissä. Tällä hetkellä järistyksen tiedetään tappaneen ainakin 268 ihmistä.

Järistyksestä selvinneet ovat pyytäneet apua, kuten vettä ja ruokaa. Edessä saattaa olla toinenkin katastrofi: viranomaiset ovat ilmoittaneet, että maanjäristyksen aiheuttamien maanvyörymien jäljet on siivottava ennen kuin lähiviikoille ennustetut rankkasateet alkavat. Muuten maanvyörymien tukkimissa joissa voi tapahtua äkkitulvia, kuten kävi helmikuussa Sumatralla.

Järistyksen keskus sijaitsi Länsi-Jaavalla lähellä Cianjurin kaupunkia, satakunta kilometriä etelään Indonesian pääkaupungista Jakartasta. Alueen asukkaat ovat yrittäneet pelastaa korvaamattomia muistojaan, kuten perhevalokuvia, uskonnollisia kirjoja ja vihkimistodistuksia.

”Vaikka joitakin tarvikkeita on jo tullut, se ei vielä riitä. Meillä on riisiä, pikanuudeleita ja kivennäisvettä, mutta se ei riitä”, 23-vuotias Gasolin kylässä asuva Mustafa kertoo.

Mustafa on iäkkään naapurinsa pyynnöstä juuri käynyt hakemassa tämän tuhoutuneesta kodista vaatteita, ja hän palaa rakennukseen etsimään riisiä, kaasuhellaa, kanistereita ja paistinpannuja.

”Emme ole vaihtaneet vaatteita moneen päivään, joten etsin raunioiden seasta vaatetta”, hän kertoo.

Viranomaisten mukana järistysten jäljet pitäisi kyetä siivoamaan ennen sadekautta ja ennustettuja rankkasaiteta. Kuva on Cianjurista 21. marraskuuta.

Noin 150 jälkijäristystä

Hallitus on lähettänyt tuhoalueelle telttoja ja muita tarvikkeita kotinsa menettäneille. 30-vuotias Yunisa Yuliani toivoo pääkaupungilta kuitenkin lisää apua.

”Lapsellani on kuumetta eikä hän pysty syömään. Täällä on paljon lapsia ja iäkkäitä ihmisiä. Lapset tarvitsevat maitoa, vaippoja, ruokaa ja lääkkeitä”, hän sanoo.

Indonesia on altis maanvyörymille ja äkkitulville sadekaudella, joka on juuri alkanut ja jonka huippu on Länsi-Jaavalla joulukuussa. Cianjuriin on ennustettu tuleville viikoille kovia ukkosmyrskyjä, ja maan ilmatieteen laitos on varoittanut uuden katastrofin mahdollisuudesta vain päiviä sen jälkeen kun koteja tuhoutui ja läheisiä jäi raunioihin.

Laitoksen mukaan jälkijäristyksiä on ollut noin 150, ja niiden voimakkuus on vaihdellut 1,2:sta 4,2:een.

Maanantain järistys oli Indonesian tuhoisin sitten vuoden 2018, jolloin maanjäristys ja sitä seurannut tsunami surmasivat yli 4 000 ihmistä Sulawesin saarella.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut