Kaksi iranilaisnäyttelijää on valtionmedian mukaan pidätetty mielenosoittajien tukemisesta

Näyttelijät olivat muun muassa näyttäytyneet julkisesti ilman Iranissa naisille pakollista hijabia.

Tunnettu iranilaisnäyttelijä Hengameh Ghaziani kuvattiin helmikuussa 2016.

21.11. 6:34

Pariisi

Iranissa kaksi tunnettua näyttelijää on pidätetty tuen osoittamisesta maan mielenosoituksille, kertoo valtion uutistoimisto Irna. Uutistoimiston mukaan Hengameh Ghaziani ja Katayoun Riahi olivat poistaneet huivinsa julkisesti ilmeisenä hallinnon vastaisena eleenä.

Irna sanoo, että näyttelijät oli kutsuttu oikeuteen heidän "provokatiivisten" sosiaalisen median päivitysten ja mediassa esillä olemisen vuoksi.

Lue lisää: Iranin turvallisuusjoukot ampuivat kolme mielen­osoittajaa Kurdistanissa

Iranin johtoa on haastettu yli kaksi kuukautta kestäneissä naisten johtamissa mielenosoituksissa. Liikehdintä sai alkunsa syyskuussa, kun 22-vuotias Mahsa Amini kuoli maan siveyspoliisin pidätettyä hänet väärin puetun hijabin eli huivin vuoksi.

Maan viranomaiset kutsuvat mielenosoituksia mellakoinniksi ja syyttävät länsimaita niiden lietsomisesta.

Lue lisää: Iran kiihdytti aktivistien ja toimittajien kiinniottoja – ainakin yli 75 ihmistä kuollut, järjestöt kertovat

Ghaziani tukee iranilaisia "viimeiseen henkäykseensä asti"

52-vuotias Ghaziani on vastustanut äänekkäästi väkivaltaa, jolla mielenosoituksia on yritetty hillitä. Irnan mukaan hänen pidätettiin "mellakoiden" lietsomisesta ja oppositiomedian kanssa viestimisestä.

Lue lisää: Iranin mielenosoituksissa kuollut jo 76, yli 1 200 pidätetty

Ghaziani oli aiemmin kertonut oikeuteen joutumisesta itse ja vannonut olevansa iranilaisten tukena "viimeiseen henkäykseensä asti". Instagramissa julkaisemassaan, ilmeisesti ostoskadulla julkaistussa videossa hän riisuu Iranissa naisille pakollisen hijabin ja sitoo hiuksensa poninhännälle.

Viime viikolla Ghaziani kutsui päivityksessään Iranin hallintoa lastentappajaksi ja syytti sitä kymmenien lasten murhaamisesta.

Joukossa myös muiden muassa jalkapallovalmentaja

Riahi pidätettiin Irnan mukaan osana samaa tutkintaa. 60-vuotias, lukuisissa palkituissa elokuvissa näytellyt ja hyväntekeväisyydestään tunnettu näyttelijä antoi syyskuussa Lontoossa toimivalle Iran International TV:lle haastattelun käyttämättä hijabia. Iranin hallinto halveksii televisiokanavaa.

Haastattelussa Riahi ilmaisi solidaarisuutta mielenosoittajille sekä sanoi vastustavansa pakollista hijabia.

Lue lisää: Tampereen keskustassa sytytettiin kymmeniä kynttilöitä Iranin ja Afganistanin naisten oikeuksien puolesta

Iranin median mukaan oikeuteen kutsuttujen joukossa oli muitakin tunnettuja ihmisiä. Joukossa on esimerkiksi teheranilaisen jalkapallojoukkueen valmentaja, joka oli arvostellut Iranin maajoukkuetta siitä, etteivät pelaajat ottaneet sortoa esiin tavatessaan Iranin presidentin Ebrahim Raisin ennen matkustamista jalkapallon MM-kisoihin.

Aiemmin tässä kuussa Taraneh Alidoosti, yksi Iranin tunnetuimpia edelleen maassa olevia näyttelijöitä, julkaisi kuvan itsestään sosiaalisessa mediassa ilman pakollista päähuivia. Hän vannoi pysyvänsä maassa hinnalla millä hyvänsä ja kertoi suunnittelevansa työnteon lopettamista keskittyäkseen tukemaan mielenosoituksissa tapettujen ja pidätettyjen perheitä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut