Demokraatit pysyvät vallassa Yhdysvaltain senaatissa – ”Odotan innolla tulevia paria vuotta”, sanoo Biden

Ennen vaaleja ennustettiin, että republikaanit ottavat vallan sekä edustajainhuoneessa että senaatissa.

Jatkokaudelle Nevadassa valittu Catherine Cortez Masto Las Vegasissa 8. marraskuuta.

13.11. 8:36

Washington

Yhdysvalloissa demokraatit pitävät enemmistöasemansa maan senaatissa, kertovat uutiskanavat. Demokraatit säilyttävät paikkansa Nevadassa, kun istuva senaattori Catherine Cortez Masto on valittu jatkokaudelle.

Demokraatit ovat nyt varmistaneet senaattiin 50 paikkaa ja republikaanit 49. Viimeinen paikka ratkeaa myöhemmin, sillä Georgiassa järjestetään joulukuussa uusintaäänestys, koska kummankin puolueen ehdokkaat jäivät välivaaleissa alle 50 prosentin ääniosuuteen.

Demokraateille senaatin hallintaan riittää tasan 50 paikkaa. Varapresidentti Kamala Harrisin ääni ratkaisee, jos satajäsenisen senaatin äänestys päättyy tasatulokseen.

”Punainen aalto” jäi tulematta

Voitto on merkittävä puolueelle ja presidentti Joe Bidenille, sillä vallassa oleva puolue ottaa välivaaleissa perinteisesti takkiin. Ennen vaaleja ennustettiin ”punaista aaltoa”, jonka myötä republikaanit olisivat ottaneet vallan sekä edustajainhuoneessa että senaatissa.

”Hyvältä tuntuu, ja odotan innolla tulevia paria vuotta, Biden sanoi tuloksen selvittyä Phnom Penhissä Kambodzhassa”, jossa hän osallistuu huippukokoukseen.

Parilla vuodella Biden viittaa siihen, että demokraattivalta senaatissa on sinetöity nyt seuraaviin, vuonna 2024 järjestettäviin vaaleihin saakka.

Biden sanoi vaalimenestyksen myös vahvistaneen hänen asemaansa, kun hän tapaa Kiinan presidentin XiJinpingin. Johtajat tapaavat maanantaina ensimmäistä kertaa nykyisissä rooleissaan, mutta he ovat tuttuja jo Bidenin varapresidenttivuosilta.

Palomuuri aborttikysymykseen

Myös senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer juhli tulosta Twitterissä. Hän sanoi vaalien olleen voitto ja oikeutus demokraattien ajamille asioille ja saavutuksille sekä koko maalle.

”Yhdysvaltalaiset torjuivat demokratian vastaisen, autoritaarisen, ilkeän ja erimielisyyksiä lietsovan suunnan, jonne MAGA-republikaanit halusivat maamme viedä”, hän kirjoitti viitaten ex-presidentti Donald Trumpin tukijoihin ja näiden make America great again -sloganiin.

Schumer sanoo Twitterissä myös, että demokraattien valta senaatissa luo palomuurin, joka suojaa joidenkin republikaanien ajamalta maanlaajuiselta aborttikiellolta.

Huono menestys haittaa Trumpin suunnitelmia

Edustajainhuoneen tulos ei edelleenkään ole selvillä. Tällä hetkellä näyttää, että republikaanit ottavat edustajainhuoneen enemmistön, mutta ero on todennäköisesti pienempi kuin puolue ennen vaaleja uskoi.

Republikaanien odotettua huonompi menestys on saanut ex-presidentti Trumpin esittämään jälleen perusteettomia väitteitä vaalivilpistä. Väitteet ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet perättömiksi.

Trumpin odotetaan ilmoittavan tiistaina lähdöstään mukaan vuoden 2024 presidenttikisaan. Hän oli ilmeisesti suunnitellut julkistuksen olevan jatkoa republikaanien murskavoitolle, jota ei kuitenkaan tullut.

Trumpin on arveltu pyrkivän ehdokkuusilmoituksellaan karttamaan mahdollisia rikossyytteitä, joita saattaa olla tulossa lukuisista tutkinnoista. Tutkinnat liittyvät niin presidenttikauteen kuin liiketoimiinkin.

Tällä viikolla Trumpin asianajajat ilmoittivat haastavansa viime vuoden loppiaisen kongressihyökkäystä tutkivan komitean oikeuteen. Asianajajien mukaan Trumpilla on ex-presidenttinä täydellinen syytesuoja eikä häntä voida velvoittaa komitean kuultavaksi.

Trumpin oli määrä saapua komitean kuultavaksi ensi viikolla.

Trumpin kannattajat mellakoivat ja hyökkäsivät kongressirakennukseen, kun Bidenin vaalivoittoa oltiin vahvistamassa. Trump oli tuolloinkin levittänyt valheellisia väitteitä, joiden mukaan vaalitulosta oli peukaloitu.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut