Yli 100 000 venäläissotilasta kuollut tai haavoittunut Ukrainassa, arvioi Yhdysvaltojen asevoimien komentaja

AFP: Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain hallinnosta on annettu näin tarkka arvio sodassa kuolleista ja haavoittuneista sitten sodan alkamisen.

Pommituksissa tuhoutunut rakennus Mariupolissa Ukrainassa 9. marraskuuta.

10.11. 10:49

Helsinki, Washington

Yli 100 000 venäläissotilasta on kuollut tai haavoittunut Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa, sanoo Yhdysvaltojen asevoimien komentaja Mark Milley.

Hän arvioi myös, että Ukrainan joukot ovat todennäköisesti kärsineet yhtä suuria menetyksiä ja ettei kumpikaan osapuoli ehkä pysty voittamaan sotaa sotilaallisin keinoin.

Milley puhui asiasta eilen New Yorkin talousklubilla pitämässään puheenvuorossa.

Kyseessä oli uutistoimisto AFP:n mukaan ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain hallinnosta annettiin näin tarkka arvio sodassa kuolleista ja haavoittuneista sitten sodan alkamisen helmikuun lopulla.

”Tässä olisi mahdollisuus neuvotteluihin”

Milleyn mukaan käsillä olisi nyt mahdollisuus herättää henkiin neuvottelut Ukrainan ja Venäjän välillä.

”Molempien osapuolten on tunnustettava, että sotilaallinen voitto sanan varsinaisessa merkityksessä ei luultavasti ole saavutettavissa sotilaallisin keinoin, ja siksi olisi kokeiltava muita keinoja. Tässä olisi mahdollisuus neuvotteluihin”, hän sanoi.

Milley puhui sen jälkeen, kun Venäjä määräsi keskiviikkona joukkonsa vetäytymään Hersonin kaupungista Etelä-Ukrainassa, mitä pidetään suurena iskuna Venäjän sotatoimille.

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin mukaan vetäytyminen on selvä osoitus Venäjän vakavista ongelmista taistelukentällä.

Ukraina jatkaa yrityksiään vallata alueensa takaisin

Ukrainassa ilmoitukseen Hersonista vetäytymisestä on kuitenkin suhtauduttu varovaisesti. Viranomaiset ovat sanoneet uskovansa, ettei Venäjän armeija todennäköisesti jätä tärkeää kaupunkia ilman taisteluja.

Ukrainan rauhanneuvottelija ja kansanedustaja David Arakhamian mukaan Ukrainan asevoimat eivät aio tuudittautua valheelliseen turvallisuudentunteeseen.

”Me emme luota viholliseen ja aiomme suunnitelmiemme mukaisesti jatkaa alueiden vapauttamista”, Arakhamian sanoi.

Jo ennen sotilaiden vetäytymisen alkamista Venäjä on siirtänyt tuhansittain siviilejä pois kaupungista veneillä. Ukrainan mukaan kyseessä ovat siviiliväestön pakkosiirrot, vaikka Venäjän mukaan siviilit on viety pois taistelujen jaloista.

Venäjän mukaan kaupungista on siirretty 115 000 ihmistä joen yli.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut