Kiina on rekrytoinut kymmeniä entisiä brittisotilaslentäjiä kouluttajiksi

Lentäjiä on houkuteltu noin 277 000 euron vuosipalkalla.

Kuvassa kiinalaisia J-15-hävittäjiä Liaoning-lentotukialuksella keväällä 2018.

18.10. 10:18

Kiinan asevoimat on rekrytoinut kymmeniä entisiä Britannian sotilaslentäjiä kouluttamaan kiinalaisia sotilaslentäjiä, kertovat useat mediat. Tilannetta pidetään niin vakavana, että Britannian puolustusministeriön tiedustelupalvelu on julkaissut varoituksen Kiinan toiminnasta.

Asiasta muun muassa uutisoivan BBC:n mukaan Britannian puolustusministeriön tiedottaja on sanonut, että rekrytointi ja kouluttaminen eivät riko Britannian nykyistä lainsäädäntöä, mutta Britannia sekä muut maat pyrkivät kuitenkin estämään tällaista toimintaa.

Asiaa lehdistötilaisuudessa kommentoineen läntisen virkamiehen mukaan lentäjiä on houkuteltu noin 240  000 punnan eli noin 277  000 euron vuosipalkalla.

”Se on tuottoisa paketti, jota tarjotaan”, virkamies sanoi.

Haussa lentäjiä, joilla pitkä kokemus

Kiina pyrkii entisiä Britannian sotilaslentäjiä palkkaamalla ymmärtämään paremmin, kuinka länsimaiden koneet ja lentäjät toimivat. Sky Newsin mukaan Kiina etsii erityisesti lentäjiä, joilla on pitkä kokemus Britannian ja sotilasliitto Naton käyttämistä koneista. Kiinan uskotaan myös yrittäneen rekrytoida F-35-hävittäjillä lentäneitä lentäjiä siinä kuitenkaan onnistumatta.

BBC:n mukaan Britannia havaitse ensimmäisen kerran Kiinan rekrytoineen pienen määrän entisiä Britannian sotilaslentäjiä vuonna 2019. Koronapandemia hidasti rekrytointiyrityksiä, mutta tahti on sittemmin jälleen kiihtynyt, mikä johti nyt annettuun varoitukseen.

Sky Newsin mukaan Britanniassa edistetään parhaillaan lainsäädäntöä, joka tiukentaisi esimerkiksi "vihamielisille valtioille" työskentelevien ihmisten ja yritysten valvontaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut