Hurrikaani Fiona on saapunut Dominikaaniseen tasavaltaan

Fionan odotetaan voimistuvan entisestään "suureksi hurrikaaniksi" ennen kuin se suuntaa pohjoiseen, Atlantin valtameren avoimille vesille, arvioi NHC.

Hurrikaani Fionan nostattama tulva Yaucon alueella Puerto Ricossa 18. syyskuuta.

19.9. 6:18 | Päivitetty 19.9. 14:22

STT

Karibialla Puerto Ricossa tuhoja aiheuttanut hurrikaani Fiona on saapunut Dominikaaniseen tasavaltaan, Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus (NHC) kertoo. Tuulen mitattiin puhaltavan noin 150 kilometriä tunnissa myrskyn iskiessä rannikolle.

Puerto Ricon kuvernööri Pedro Pierluisi kertoi Twitterissä Suomen aikaa maanantaina alkuyöstä hurrikaani Fionan keskuksen olevan poistumassa Puerto Ricon alueelta.

Hurrikaani on Puerto Ricossa aiheuttanut maanvyörymiä ja tulvimista, kaatanut puita sekä romahduttanut sillan. Kuvernöörin mukaan tuulien vaikutus saattaa heikentyä, mutta kovat sateet jatkuvat. Kuvernööri kertoi aikaisemmin Twitterissä, että saaren sähköverkko ei ole toiminnassa hurrikaanin vuoksi.

Tiistaihin mennessä Fionan odotetaan saapuvan Dominikaanisen tasavallan lisäksi Turks- ja Caicossaarille sekä osiin Kaakkois-Bahamaa, kertoi uutiskanava CNN.

Sateen määrä aiheuttaa hengenvaarallisia hyökytulvia ja kaupunkien tulvimista ympäri Puerto Ricoa sekä osassa itäistä Dominikaanista tasavaltaa, NHC varoittaa. Myös maanvyörymät ovat mahdollisia korkeammilla alueilla.

Hurrikaani on viranomaisten mukaan myös jättänyt noin 196 000 ihmistä ilman juomavettä sähkökatkosten ja tulvivien jokien seurauksena.

Presidentti Biden julisti hätätilan Puerto Ricoon

Fionan odotetaan voimistuvan entisestään "suureksi hurrikaaniksi" ennen kuin se suuntaa pohjoiseen, Atlantin valtameren avoimille vesille, arvioi NHC.

Puerto Rico on Yhdysvaltain territorio ja maan presidentti Joe Biden julisti saarelle hätätilan sunnuntaina, mikä valtuutti liittovaltion hätätilanteiden hallintaviraston antamaan apua.

Fiona vaati jo ensimmäisen kuolonuhrinsa, kun se oli vielä määritelty trooppiseksi myrskyksi. Mies kuoli Ranskalle kuuluvalla Guadeloupella, kun tulvavesi vei hänen talonsa mukanaan.

Puerto Rico kärsi suurista tuhoista vuoden 2017 hurrikaanien – Irman ja Marian – aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut