Nasa yrittää pieleen mennyttä kuulennon laukaisua uudelleen lauantaina

Aiempi yritys peruuntui yhden rakettimoottorin lämpötilaa koskevien ongelmien takia.

Artemis I -kuuraketti kuvattiin 29. elokuuta 2022.

31.8. 6:07

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa yrittää lauantaina uudelleen lähettää Kuuta kiertävälle radalle suuntaavan avaruuslennon matkaan. Aiempi yritys maanantaina peruuntui yhden rakettimoottorin lämpötilaa koskevien ongelmien takia.

Nasa kertoi uuden yrityksen ajankohdasta mediatilaisuudessa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa.

Kyseessä on ensimmäinen lento Artemis-ohjelmassa, jonka tavoitteena on ihmisen paluu Kuun pinnalle yli 50 vuoden tauon jälkeen. Maailman voimakkaimman kantoraketin, lähes satametrisen SLS:n, on määrä nostaa Orion-kapseli avaruuteen.

Tehtävä on miehittämätön, ja astronauttien tilalla on sensorein varustettuja mannekiineja.

Kymmenettuhannet ihmiset, joukossa Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris, olivat maanantaina kokoontuneet seuraamaan lähtölaskentaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut