Mihail Gorbatšovin kuolema kerää reaktioita maailman johtajilta – Presidentti Niinistö korosti neuvostojohtajan roolia eurooppalaisen rauhan rakentamisessa

Britannian tuleva ex-pääministeri Boris Johnson kuittaa tviitissään Venäjän nykyjohdon suuntaan ja kertoo ihailleensa Gorbatšovin rohkeutta ja integriteettiä.

Mihail Gorbatšov kuvattuna vuonna 2014 Moskovassa.

31.8. 6:05 | Päivitetty 31.8. 12:58

Neuvostoliiton viimeisen johtajan Mihail Gorbatšovin kuolema on alkanut kerätä osanottoja maailman johtajilta. Venäläiset uutistoimistot kertoivat myöhään tiistaina moskovalaisen sairaalan ilmoittaneen, että Gorbatshov kuoli illalla vakavan ja pitkäaikaisen sairauden seurauksena.

Presidentti Sauli Niinistö ilmaisi viestipalvelu Twitterissä osanottonsa Gorbatšovin läheisille. Hän kirjoittaa, että Gorbatšovilla ”oli ratkaisevan tärkeä rooli kylmän sodan jakolinjojen ylittämisessä ja eurooppalaisen rauhan rakentamisessa”.

”Yksi menneen vuosisadan historian tekijöistä on poissa”, Niinistö kirjoittaa.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres kuvailee lausunnossaan Gorbatšovia ainutlaatuiseksi valtiomieheksi ja sanoo tämän ”muuttaneen historian suuntaa”. Hänen mukaansa Gorbatšov teki enemmän kuin kukaan muu saadakseen kylmän sodan päättymään rauhanomaisesti.

”Maailma on menettänyt merkittävän globaalin johtajan, sitoutuneen monenkeskisyyden kannattajan ja väsymättömän rauhan puolestapuhujan”, lausunnossa lukee.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kutsuu Gorbatšovia Twitterissä luotetuksi ja kunnioitetuksi johtajaksi, jolla oli keskeinen rooli kylmän sodan päättämisessä ja rautaesiripun kaatamisessa. Von der Leyenin mukaan tämä avasi reitin vapaalle Euroopalle, eikä Gorbatšovin perintö unohdu.

Venäjän hallinnon tiedottaja Dmitri Peskov kertoo presidentti Vladimir Putinin ottavan osaa Gorbatshovin kuoleman johdosta ja lähettäneen surunvalittelut tämän perheelle ja ystäville.

Putin sanoo Gorbatshovin olleen poliitikko ja valtionpäämies, jolla oli valtava vaikutus maailmanhistorian kulkuun.

Putin lisäsi, että Gorbatshov johti maata monimutkaisten ja dramaattisten muutosten aikana.

Ensimmäinen yli 90-vuotiaaksi elänyt venäläisjohtaja

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden muistelee Valkoisen talon sivulla julkaistussa lausunnossaan, kuinka hän senaattorina ulkoasiainkomiteassa seurasi Gorbatšovin toteuttavan visioitaan.

”Hän uskoi glasnostiin ja perestroikaan – avoimuuteen ja uudistuksiin – eikä vain pelkkinä iskulauseina, vaan reittinä eteenpäin Neuvostoliiton kansalle monien eristäytyneisyyden ja puutteen vuosien jälkeen”, lausunnossa lukee.

Bidenin mukaan Gorbatšovilla oli mielikuvitusta nähdä, että erilainen tulevaisuus oli mahdollinen, sekä rohkeutta vaarantaa koko poliittinen uransa sen saavuttamiseksi.

”Lopputuloksena oli turvallisempi maailma ja enemmän vapautta miljoonille ihmisille.”

Ranskan presidentti Emmanuel Macron kutsuu Gorbatšovia tviitissään ”rauhan mieheksi”, jonka valinnat avasivat venäläisille reitin vapauteen. Kuten Guterres, myös Macron sanoo Gorbatšovin sitoutuneisuuden rauhaan Euroopassa muuttaneen yhteistä historiaamme.

Britannian pääministerinä vielä hetken aikaa toimiva Boris Johnson kertoo Twitterissä olevansa pahoillaan suru-uutisesta. Hän sanoo aina ihailleensa ”sitä rohkeutta ja integriteettiä, jota hän (Gorbatšov ) osoitti tuodessaan kylmän sodan rauhanomaiseen päätökseen”.

Johnson kuittaa viestissään myös Venäjän nykyjohdolle sanoessaan, että Gorbatšovin väsymätön sitoutuneisuus neuvostoyhteiskunnan avaamiseen on meille kaikille esimerkkinä nyt, kun Putin toimii Ukrainassa aggressiivisesti.

Gorbatšov oli ensimmäinen venäläinen johtaja, joka eli yli 90-vuotiaaksi. 90-vuotispäivänään hän sai onnitteluja ympäri maailman, muun muassa Yhdysvaltain Bidenilta ja Saksan entiseltä liittokanslerilta Angela Merkeliltä.

Esko Aho: Gorbatshov oli kommunisti, joka epäonnistui maansa pelastamisessa

Entinen pääministeri Esko Aho arvioi STT:lle, että Mihail Gorbatshov jää historiaan sekä suurena onnistujana että epäonnistujana. Gorbatshovin rooli kylmän sodan rauhanomaisessa päättämisessä ja uuden eurooppalaisen turvallisuusperustan luomisessa sen tilalle oli merkittävä, Aho sanoo.

Hänen mukaansa Gorbatshov oli kuitenkin samalla myös neuvostojärjestelmän kasvatti ja vakaumuksellinen kommunisti, joka halusi tosissaan pelastaa Neuvostoliiton. Gorbatshovilta puuttui kuitenkin kyky läpimädän talousjärjestelmän uudistamiseksi, eikä hän täysin ymmärtänyt oman maansa sisäistä tilannetta, Aho arvioi.

Juttua päivitetty kello 12.57: Täydennetty presidentti Niinistön ja Esko Ahon kommenteilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut