Mihail Gorbatšov oli lännessä sankari mutta Venäjällä häpeällisen ajan symboli

Gorbatšovin ylevä tavoite parantaa ja vahvistaa Neuvostoliittoa epäonnistui. Niinpä hän jäi historiaan Neuvostoliiton viimeisenä johtajana, suurvallan hajottana ja maan arvovallan hävittäjänä.

Mihail Gorbatšov vuonna 2005.

31.8. 0:03

Moskova

Ulkomailta saadut kehut, palkinnot ja suuret puhepalkkiot eivät lopulta koskaan riittäneet. 30. elokuuta 2022 kuollutta viimeistä neuvostojohtajaa Mihail Gorbatšovia vaivasi loppuun asti, ettei häntä arvostettu kotona Venäjällä.

Hänen ylevä tavoitteensa parantaa ja vahvistaa Neuvostoliittoa epäonnistui. Niinpä Gorbatšov jäi historiaan Neuvostoliiton viimeisenä johtaja. Lännessä hänet on sen vuoksi nähty sankarina, mutta Venäjällä moni pitää häntä samasta syystä yhä konnana, suurvallan tuhoajana ja sen arvovallan hävittäjänä.

Viime vuosina kansallismielisyyden kasvu vain vahvisti Gorbatšovia kohtaan tunnettua kaunaa, vaikka hän näyttävästi tukikin Krimin valtausta keväällä 2014.

Gorbatšov nousi valtaan vuonna 1985, kun hänet valittiin Neuvostoliiton kommunistipuolueen pääsihteeriksi eli maan ykköspaikalle kolmen virassaan kuolleen hauraan vanhuksen jälkeen. Neuvostojohtajaksi hän oli nuori – vain 54-vuotias – ja pitkästä urastaan huolimatta yhä idealisti.

Gorbatšov ja häntä tukeneet niin sanotut 60-lukulaiset olivat nimittäin vakaumuksellisia kommunisteja, jotka olivat turhautuneet kaiken halvaannuttaneeseen neuvostobyrokratiaan ja korruptioon.

Heistä aate piti puhdistaa kaikesta siitä tauhkasta, mitä neuvostokommunismiin oli heidän mukaansa tarttunut Josif Stalinin, Nikita Hruštšovin ja Leonid Brežnevin valtakausilla. He päättivät siis pelastaa Neuvostoliiton lisäämällä sosialismia.

Pelastusoperaatiossa oli kuitenkin vakava valuvika, kuten nykyään sanotaan. Kuvitellessaan voivansa uudistaa kommunistipuolueen ja Neuvostoliiton Gorbatšov ja hänen lähipiirinsä jättivät kokonaan huomioimatta sen, että kommunismi oli ongelman ydin.

Gorbatšov syntyi eteläisellä Stavropolin alueella vuonna 1931. Lapsuus maalaiskylässä ei ollut helppo, mutta pieni Miša selvisi vuosien 1932–1933 keinotekoisesta nälänhädästä, joka surmasi puoli kylää. Isoisät vangittiin myöhemmin 1930-luvulla, ja Gorbatšov oppi, mitä tarkoittaa olla kansanvihollisena pidetyn sukulainen.

Gorbatšov pääsi kuitenkin arvostettuun Moskovan valtionyliopistoon, josta hän valmistui juristiksi. Hän liittyi puolueeseen jo opiskeluaikana ja palasi valmistuttuaan kotiseudulle Stavropoliin.

Siellä ura oli nousujohtoinen. Hänestä tuli Kaukasuksen rinteille ulottuvan Stavropolin alueen puoluejohtaja 1970. Tehtävässä oli kunnianhimoiselle miehelle yksi merkittävä etu. Neuvostojohto matkusti sitä kautta usein lomalle Kaukasukselle, ja Gorbatšov oli aina lentokentällä tai rautatieasemalla arvovieraita vastassa.

Nimi ja naama jäivät Moskovan herrojen mieleen, erityisesti samalta alueelta kotoisin olevan Juri Andropovin. Niinpä Gorbatšov siirtyi keskuskomitean maatalousasiain sihteeriksi vuonna 1978 ja muutti Moskovaan. Vuonna 1980 hänestä tuli politbyroon täysjäsen. Nyt hän oli osa korkeinta neuvostoeliittiä.

Nopea uranousu tekee helposti turhamaiseksi ja ylimieliseksi. Niin kävi Gorbatšovillekin, joka piti itseään jonkinlaisena talousosaajana.

Gorbatšov oli uudenlainen pääsihteeri. Jo vuosia Neuvostoliiton johdossa oli ollut vanhoja sairaita miehiä, jotka näkyivät julkisuudessa pääasiassa lukemassa kiusallisen hitaasti puheita paperista.

Gorbatšov kiersi Neuvostoliittoa ja tapasi tavallisia ihmisiä. Hän puhui vapaasti. Puheista tuli tosin nopeasti vitsi: Gorbatšov puhui lähes aina uuvuttavan pitkään, mutta sanoi vähän. Kielioppivirheitäkin sattui. Se ei jäänyt kieltään arvostavilta ja kunnioittavilta venäläisiltä huomaamatta, vaikka he olivat tottuneet neuvostojohtajien kömpelöön kielenkäyttöön.

Uutta oli myös pääsihteerin vaimon ilmestyminen julkisuuteen. Raisa Gorbatšova esiintyi ja matkusti miehensä rinnalla. Siitä ei pidetty, Raisa oli venäläisten ykkösinhokkeja.

Uuden pääsihteerin edessä ollut urakka oli valtava. Neuvostoliitto oli käytännössä konkurssissa. Iso osa budjetista meni aseisiin ja armeijaan. Neuvostoliitolla oli joukkoja useissa Itä-Euroopan maissa, minkä lisäksi se oli jumiutunut Afganistaniin. Ruokaa jouduttiin tuomaa ulkomailta.

Kaiken huipuksi keväällä 1986 Ukrainan Tšornobylissä eli venäläisittäin Tšernobylissä tapahtui ydinvoimalaonnettomuus. Neuvostoliitto yritti perinteilleen uskollisena pimittää tiedon – kommunistipuolue oli erehtymätön, joten sen johtamassa maassakaan ei voinut tapahtua tällaisia virheitä –, mutta tapaus tuli julki, kun Ruotsissa mittarit alkoivat hälyttää.

Gorbatšov sanoi myöhemmin onnettomuuden olleen hänelle käänteentekevä. Ainakin se helpotti häntä ajamaan uudistuksia.

Hän kehitti iskulauseet perestroika eli uudistaminen ja glasnost eli avoimuus. Avoimuus oli tosin tarkoitettu edistämään Gorbatšovin tavoitteita tehdä uudistuksia, hän oli yhä diktatuurin johtaja.

Ihmiset eivät vain ymmärtäneet tätä ja ottivat puheet demokratiasta tosissaan. Talouden romahtaessa Gorbatšov sai riesakseen vielä Boris Jeltsinin johtamat niin sanotut liberaalit, jotka menestyivät ensimmäisissä kokeiluissa järjestää vaaleja.

Jeltsin nousi johtamaan Venäjää 1990, minkä jälkeen Venäjä ilmoitti, ettei noudata kaikkia Neuvostoliiton lakeja, vaikka oli tietenkin kiinteä osa Neuvostoliittoa.

Gorbatšov joutui taistelemaan sekä Jeltsiniä että vanhakantaisia kommunisteja vastaan. Nämä olivat kiukkuisia Gorbatšovin päästettyä irti itäisestä Keski-Euroopasta, vaikka rahaa niiden miehittämiseen ei enää ollut. Gorbatšov sai Itä-Euroopan rauhanomaisesta vapautumisesta Nobelin rauhanpalkinnon 1990.

Palkinto sai synkkiä sävyjä jo tammikuussa 1991, kun neuvostosotilaat tappoivat yli kymmenen ihmistä itsenäisyytensä takaisin halunneessa Liettuassa. Heti perään erikoisjoukot käyttivät kovia otteita Riiassa. Kesällä 1991 Jeltsin ja liberaalit olivat jo Gorbatšovin ykkösvihollinen.

Kaikki päättyi vanhoillisten kaapattua vallan elokuussa 1991. Vallankaappaus epäonnistui täysin. Sen johto juopotteli, eikä saanut armeijaa lopulta kunnolla taakseen.

Gorbatšov oli vankina huvilallaan Krimillä. Hän palasi Moskovaan kaappauksen kukistuttua, mutta häviäjänä. Jeltsin oli sankari. Baltian maat, Venäjä ja Ukraina ilmoittivat itsenäistyvänsä.

Vaikka Gorbatšov kuinka vakuutteli, osa epäilee häntä yhä osallisuudesta epäonnistuneeseen kaappaukseen. Epäilijöiden mukaan hän olisi sillä yrittänyt saada Jeltsinin ja liberaalit pois tieltä.

Neuvostoliitto hajosi virallisesti lopulta joulukuun lopussa 1991. Myöhemmin Gorbatšov sanoi suostuneensa Neuvostoliiton hajoamiseen estääkseen sisällissodan. Hän piti itseään sankarina, koska hänestä ratkaisu esti verenvuodatuksen.

Se olikin saavutus. Sen ansioista hän oli yksi viime vuosisadan merkkihenkilöitä.

Gorbatšov näytti alkavan kannattaa oikeastikin demokratiaa – vallan menettäminen saa usein toimimaan niin. Hän yritti palata politiikkaan, mitä Jeltsin piti yhteisen sopimuksen rikkomisena. Rangaistukseksi Gorbatšovin käyttöön annettu auto vaihdettiin Volgaksi.

Gorbatšov yritti perustaa puolueita ja oli kerran presidenttiehdokkaanakin. Hän omisti osan sanomalehti Novaja Gazetasta. Mutta vaikka hän haukkui 1990-luvun rosvokapitalistit ja Jeltsinin säännöllisesti, mitään paluuta ei koskaan ollut.

Harva tiesi, mitä Gorbatšov oikeasti ajatteli.

Hän oli traaginen hahmo. Hän ei selvästikään ymmärtänyt virkakautensa alussa, millaisia voimia päästi liikkeelle aloittaessaan uudistukset. Kun ne tulivat ilmeisiksi, hän oli pehmeä ja hidas reagoimaan.

Tämän ansiosta Neuvostoliitto romahti, mutta Venäjällä tällaisia pehmeitä miehiä ei ole perinteisesti arvostettu johtajina. Niinpä Gorbatšovin tragediaksi muodostui lopulta hänen pitkäikäisyytensä. Hän oli näkyvillä, sanomassa milloin sitä, milloin tätä. Monien venäläisten silmissä muistomerkkinä häpeällisestä ajanjaksosta, Venäjällä kun moni näkee Neuvostoliiton kaatumisen ennemmin suurvalta-aseman menettämisenä kuin diktatuurin kaatumisena.

Viimeisinä vuosinaan Gorbatšov arvosteli presidentti Vladimir Putinia autoritäärisyydestä, mutta kehui monia tämän toimia. Lopulta Gorbatšovin linja oli pitkälti sama kuin Kremlin tuttu näennäisruikutus: Venäjä on aina vain pakotettu vastaamaan muiden kataluuksiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut