Energoatom: Zaporižžjan ydinvoimalalla riski radioaktiiviseen vuotoon

Atomienergiajärjestö on jo pitkään varoittanut Zaporižžjan ydinvoimalan olevan kriisin partaalla.

Venäläinen varusmies seisoo Zaporižžjan ydinvoimalan edessä 1. toukokuuta 2022.

27.8. 15:10

Ukrainassa venäläisten miehittämällä Zaporižžjan jättiydinydinvoimalalla on riski radioaktiiviseen vuotoon, kertoo voimalaa käyttävä ukrainalainen Energoatom-yhtiö.

Energoatomin mukaan Venäjän joukot ovat tulittaneet voimalan alueella jatkuvasti kuluvan päivän aikana.

Pommitusten seurauksena voimalan infrastruktuuri on vaurioitunut ja vetyvuodon sekä radioaktiivisten aineiden vuodon riski on olemassa. Lisäksi tulipalon vaara on suuri, yhtiö kertoi Telegram-viestipalvelussa.

Venäjä että Ukraina ovat syyttäneet toisiaan tulituksista ydinvoimalan alueella.

Zelenskyin mukaan IAEA:n tarkastajat on saatava mahdollisimman pian ydinvoimalalle

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiitti myöhään perjantaina pitämässään päivittäisessä puheessaan kaikkia tahoja, jotka osallistuivat Zaporižžjan ydinvoimalan saamiseen takaisin sähköverkkoon.

Zelenskyi kuitenkin muistutti, että tilanne ydinvoimalalla on edelleen erittäin riskialtis.

”Mikäli voimala irtoaa sähköverkosta, tai jos Venäjä tekee jotain, mikä laukaisee voimalan reaktorien sammumisen, olemme jälleen askeleen lähempänä katastrofia”, Zelenskyi varoitti.

Zelenskyin mukaan on erittäin tärkeää, että Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n ryhmä saataisiin mahdollisimman pian tarkistamaan voimalan tilanne.

Ukrainan energiaministerin avustajan Lana Zerkalin mukaan tarkastajat ovat menossa voimalaan ensi viikolla. Parhaillaan selvitetään, miten heidät saadaan paikan päälle.

IAEA on jo pitkään varoittanut voimalan olevan kriisin partaalla ja muistuttanut, että ydinkatastrofin uhka on todellinen.

Zaporizhzhjan ydinvoimala pudotettiin torstaina pois sähköverkosta sen jälkeen kun viimeinenkin voimalalle sähköä toimittanut korkeajännitelinja katkesi. Zelenskyin mukaan korkeajännitelinjan katkeamisen syynä oli venäläisten kranaattituli.

Energoatom-yhtiö ilmoitti kuitenkin myöhemmin, että voimala oli saatu kytkettyä takaisin sähköverkkoon.

Energoatomin mukaan yksi voimalan kuudesta reaktorista toimittaa jälleen sähköä verkkoon.

Voimala tarvitsee ulkopuolista sähköä muun muassa reaktoreiden jäähdyttämiseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut