Gazaan sovittiin ase­levosta viikon­lopun yhteen­ottojen jälkeen

Kaksi islamistiryhmän johtajaa on surmattu. Palestiinalaiset ampuivat raketteja Jerusalemia kohti.

Läntisen Gazan pommitettua Rafahin aluetta elokuun 7. päivä.

7.8. 7:44 | Päivitetty 7.8. 21:50

Israel ja Palestiinan aseryhmät ovat hyväksyneet egyptiläisten välittäjien ehdotuksen aselevosta Gazassa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Palestiinalaisten viranomaisten mukaan aselevon oli määrä alkaa iltakahdeksalta sunnuntaina. Aiemmin Reuters kertoi egyptiläisen turvallisuuslähteensä perusteella, että Israel oli myös suostunut aselepoon.

Islamilainen jihad -järjestön edustaja vahvisti sunnuntai-iltana, että aselepo on solmittu Israelin kanssa.

Kyse on uutistoimisto AFP:n mukaan pahimmista taisteluista alueella sitten viime vuoden 11-päiväisen konfliktin.

Lue lisää: Israel jatkoi ilmavoimien iskuja Gazaan, palestiinalaiset vastasivat rakettitulella – ainakin 11 ihmistä kuoli ja 79 haavoittui

Israel kiistää tehneensä uusia iskuja alueelle, jolla lapset saivat surmansa. Israelin mukaan uhrit kuolivat, kun palestiinalaisten äärijärjestön raketin laukaisu epäonnistui ja se putosi Gazan puolelle Jabalian alueella.

Israel on ilmoittanut kohdistaneensa hyökkäyksensä Gazaan Islamilainen jihad -ryhmää vastaan. Jihadistiryhmä vahvisti sunnuntaina, että sen komentaja Khaled Mansour sai surmansa Israelin ilmaiskussa myöhään lauantaina.

Päivää aiemmin Islamilaisen jihadin vanhempi komentaja Taysir al-Jabari tapettiin Israelin aiemmassa iskussa.

Israelin armeijan operatiivisen osaston päällikkö Oded Basiok sanoi AFP:lle lähetetyssä lausunnossa, että koko "Islamilaisen jihadin sotilassiiven ylin johto Gazassa on eliminoitu".

Rautakupoli liki läpäisemätön?

Islamilainen jihad kertoi ampuneensa raketteja Jerusalemia kohti Gazan kaistalta sunnuntaina. Palestiinalaisten militanttien ja Israelin välinen konflikti jatkui kolmatta päivää.

Islamistiryhmän sotilaallinen siipi, al-Quds-prikaati, ilmoitti laukaisseensa raketteja Jerusalemiin. Ilmoitus tuli vähän sen jälkeen, kun Jerusalemin ilmahyökkäyssireenit olivat aktivoituneet ja kaupungissa kuultiin räjähdyksiä. Tietoja iskun uhreista ei kuitenkaan tullut. Räjähdysten on kerrottu tapahtuneen ilmassa ennen rakettien pääsyä Jerusalemiin, kun Israelin ilmatorjuntaraketit torjuivat iskun.

Tämä oli Gazan viikonlopun yhteenoton aikana ensimmäinen kerta, kun Jerusalemia kohti laukaistiin raketteja. Palestiinalaisten rakettituli on suunnattu tätä ennen muualle Israeliin.

Kaikkiaan palestiinalaiset olivat ampuneet ulos Gazasta Israelin mukaan noin 500 rakettia. Lisäksi Gazasta oli Israelin mukaan ammuttu noin 115 rakettia, joiden laukaisu epäonnistui siinä määrin, että ne putosivat Gazan puolelle.

Israelin mukaan sen ilmapuolustusjärjestelmä, Rautakupoli, oli pudottanut 185 palestiinalaisten Israeliin ampumista raketeista. Israelin mukaan se onnistui pudottamaan kesken lennon 97 prosenttia niistä raketeista, joita Rautakupoli yritti pudottaa.

Israelin pääministeri Yair Lapid ilmoitti sunnuntaina, että maan sotilasoperaatio jatkuu "niin pitkään kuin on tarpeen". Aiemmin viikonloppuna Israelin taholta arvioitiin, että sen iskut Gazaan voisivat kestää yhteensä viikon ajan.

Israel myös pidätti viikonloppuna muualla maassa ainakin parikymmentä palestiinalaista epäiltyinä yhteyksistä Islamilaiseen jihadiin.

Päivitys 7.8. kello 21.50: Lisätty tieto aselevon sopimisesta.

Päivitys 7.8. kello 20.48: Lisätty tieto uusista uhreista sunnuntai-iltana.

Päivitys 7.8. kello 16.58: Päivitetty tiedolla siitä, että Israel on suostunut tulitaukoon.

Päivitys 7.8. kello 13.33: Päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla.

Päivitys 7.8. kello 11.22: Päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla.

Päivitys 7.8. kello 08.58: Päivitetty uhrilukua.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut