Paavi pyysi Kanadan alkuperäis­väestöltä anteeksi katolisissa koulu­kodeissa tapahtunutta kaltoinkohtelua ja kutsui tapahtunutta ”kulttuuriseksi tuhoksi”

Sisäoppilaitoksiin pakotettiin liki 150 000 lasta, kun alkuperäisväestöä yritettiin sulauttaa pakolla valtaväestöön.

Paavi Franciscus tapsi Kanadan alkuperäisväestöä Edmontonin eteläpuolella Maskwacisissa maanantaina 25. heinäkuuta.

25.7. 21:35

Paavi Franciscus pyysi maanantaina Kanadassa anteeksi alkuperäiskansojen lapsien vuosikymmeniä jatkunutta kaltoinkohtelua maan katolisissa kouluissa. Paavi kutsui tapahtunutta ”kulttuuriseksi tuhoksi”.

”Olen pahoillani ja pyydän anteeksiantoa etenkin välinpitämättömyyden ja niiden lukuisien tapojen vuoksi, joilla monet kirkon ja uskonnollisen yhteisön jäsenet toimivat kulttuurisessa tuhossaan ja pakkosulauttamisessaan”, paavi sanoi puhuessaan noin 15 000 ihmiselle Edmontonin eteläpuolella Maskwacisissa.

Puhetta kuuntelemassa oli entisiä sisäoppilaitosten oppilaita. Paikalla olivat myös Kanadan pääministeri Justin Trudeau ja Kanadan ensimmäinen alkuperäiskansoihin kuuluva kenraalikuvernööri Mary Simon.

”Paikka, johon olemme kokoontuneet, uudistaa sisälläni olevan syvän tuskan ja katumuksen, jota olen tuntenut kuluneiden kuukausien aikana”, Franciscus jatkoi samalla kun osa yleisöstä itki avoimesti ja monet painoivat katseensa maahan.

Paavi Franciscus suuteli alkuperäiskansaan kuuluvan Alma Desjarlaisin kättä Edmontonin kansainvälisellä lentokentällä sunnuntaina 24. heinäkuuta.

Yli 4 000 lasta kuoli kouluissa

Kanadassa oli 139 katolista sisäoppilaitosta, joihin pakotettiin 1800-luvun lopulta aina 1990-luvulle kaikkiaan noin 150 000 lasta, jotka yritettiin sulauttaa pakolla valtaväestöön. Lapsilta kiellettiin täysin heidän oma kulttuurinsa, eivätkä he saaneet puhua omaa kieltään.

Asiaa selvittäneen komission mukaan yli 4 000 lasta kuoli kouluissa sairauksien ja heitteillejätön vuoksi. Monia myös pahoinpideltiin, ja he joutuivat seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Paavilla on Kanadassa edessään myös muun muassa kymmenilletuhansille järjestettävä messu sekä matka Nunavutin territorion pääkaupunkiin Iqaluitiin, jossa elää Kanadan suurin inuiittiväestö.

Iqaluitissa hänen on määrä tavata entisiä sisäoppilaitosten oppilaita ennen kotiinpaluutaan. Kaikkiaan paavin on odotettu pitävän matkansa aikana neljä puhetta ja neljä saarnaa.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau (vasemmalla) tapasi sunnuntaina Edmontoniin saapuneen paavi Franciscuksen. Pyörätuolilla liikkunut paavi kärsii polvikivuista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut