Pitkään kasautuneet erimielisyydet repivät nyt Italiaa – Tutkija avaa syitä maan hallituskriisin taustalla

Italian pääministerin ja Euroopan keskuspankin ex-pääjohtajan Mario Draghin piti olla avainasemassa Italian velkaantuneen talouden elvyttämisessä. Draghin pääministerikaudella maan inflaatio on kuitenkin noussut huippulukemiin ja hallituksen välit rakoilevat.

Italian pääministeri Mario Draghi ilmoitti aiemmin tällä viikolla eroavansa eskaloituneen hallituskriisin vuoksi. Presidentti kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä hänen eroanomustaan. Drahgi kuvattiin Roomassa 21. kesäkuuta.

15.7. 20:08

STT

Italiassa poliittinen ilmapiiri on muuttumassa koko ajan kireämmäksi maan lähestyessä parlamentin vaalikauden loppua, kertoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija, maailmanpolitiikan dosentti Marco Siddi Helsingin yliopistosta.

Italian hallitus on ollut kriisissä Viiden tähden liike -puolueen kieltäydyttyä osallistumasta hallituksen luottamus­äänestykseen. Luottamus­äänestys liittyi 23 miljardin euron inflaation vastaisen taistelun avustuspakettiin. Hallitus selvisi luottamus­äänestyksestä ilman Viiden tähden liikkeen tukeakin, mutta Italian pääministeri Mario Draghi on sanonut, ettei hän aio hallita ilman puoluetta.

Draghi ehti tällä viikolla jo ilmoittaa eroavansa eskaloituneen hallituskriisin vuoksi. Italian presidentti Sergio Mattarella kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä pääministerin torstai-iltaista eroanomusta ja ohjeisti Draghia eroamisen sijasta puhumaan parlamentille.

Hallituskriisin on nähty voivan johtaa ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.

Lue lisää: Italian pääministeri Mario Draghi aikoi erota iltaan mennessä – Presidentti Mattarella hylkäsi eroanomuksen

”Super-Mario” talouden pelastajaksi

Edelliset parlamenttivaalit käytiin maassa vuonna 2018. Viimeisten viiden vuoden aikana Italiassa on nähty useita erilaisia hallituksia. Nykyistä edeltävä hallituskoalitio hajosi sen jälkeen, kun entinen pääministeri Matteo Renzi veti pienen Italia Viva -puolueensa hallituksesta alkuvuodesta 2021. Tuolloin Italia oli lähes kuukauden ilman toimivaa hallitusta.

Helmikuussa 2021 ”Super-Marioksi” tituleerattu entinen Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi vannoi virkavalansa uutena pääministerinä. Draghin valinta Italian johtoon varmistui, kun parlamentin suurin puolue Viiden tähden liike lopulta hieman vastahakoisesti ilmoitti tukevansa häntä.

Lähes kaikki muut Italian puolueet olivat ilmoittaneet tuestaan jo aiemmin. Oppositioon jäi vain Giorgia Melonin johtama kansallismielinen Italian veljet -puolue.

Draghi nousi pääministerin virkaan koronapandemian keskellä vähän sen jälkeen, kun Italia oli saanut EU:lta suuren elvytyspaketin. ”Draghi oli tunnettu ja hänen nähtiin voivan päättää elvytyspaketin käytöstä. Hänen uskottiin myös nauttivan muiden EU-maiden luottamusta”, dosentti Marco Siddi kertoo.

Lempinimensä Draghi oli saanut päättäväisistä toimistaan euron puolesta vuoden 2012 velkakriisin aikoihin. Pääministerinä hänen oli määrä pelastaa Italian pahoihin ongelmiin ajautunut talous, mutta toisin kävi. Italian vuotuinen inflaatio on noussut korkeammalle kuin vuosikymmeniin.

Italian presidentti Sergio Mattarella (vasemmalla) ja pääministeri Mario Draghi istuivat kuvattiin istumassa vieretysten presidentin virka-asunnossa, Quirinalen palatsissa, Roomassa tammikuussa.

Kannatus saanut kolhuja

Mario Draghin politiikka ei ole aina noudattanut Viiden tähden liikkeen näkemyksiä, mikä aiheutti kitkaa pääministerin ja puolueen välille. Eripuraa on syntynyt muun muassa Rooman uudesta jätteenpoltto­laitoksesta, jota Viiden tähden liike on vastustanut kauan. Jätteenpolttolaitos oli osa 23 miljardin euron inflaation vastaisen taistelun avustuspakettia.

Aiemmin Italian vakiintuneen poliittisen järjestelmän vastainen puolue on kääntänyt takkia useissa kannoissaan viime vuosina. Liikkeen kannatus onkin kärsinyt sen hallitustaipaleen aikana.

Puolue on kärsinyt pahoista sisäisistä ristiriidoista. Viime kuussa usea sen edustaja erosi puolueesta ideologisista syistä. Lähtijöiden joukossa oli puolueen entinen johtaja Luigi Di Maio, joka jätti puolueen perustaakseen oman keskustapuolueensa.

Viiden tähden liike on nyt uhannut jättää hallituksen.

Pitkäaikaista kasautumista

Marco Siddin mukaan eri kansainvälisissä medioissa on esitetty hyvin yksinkertaistettuja näkemyksiä siitä, miksi Italian hallitus on ajautunut kriisiin.

”On väitetty esimerkiksi, että kyse olisi erimielisyyksistä maan ulkopolitiikassa tai Ukrainalle lähetettävästä tuesta. Nämä eivät ole syitä Italian poliittiseen tilanteeseen, tai jos ovat, ne ovat hyvin pieniä syitä”, Siddi sanoo.

Mikä siis on Italian hallituskriisiin todellinen syy? ”Sisäpoliittisten erimielisyyksien pitkäaikainen kasautuminen”, Siddi tiivistää.

Suurimpana yksittäisenä syynä Siddi mainitsee sen, ettei Draghi ole pääministerinä toiminut suurimman puolueen näkemysten mukaisesti. Lähestyvät parlamenttivaalit ovat lisänneet oman mausteensa soppaan.

Suostuisiko jäämään?

Italialaisen uutistoimisto Ansan mukaan Draghin hallituksen mahdollinen kaatuminen johtaisi moniin eri seurauksiin. Todennäköisimpänä on pidetty sitä, että parlamentti hajotetaan ja maassa järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit.

Tällä viikolla Viiden tähden liike kieltäytyi osallistumasta hallituksen luottamus­äänestykseen. Hallitus selvisi luottamus­äänestyksestä ilman suurimman puolueen tukeakin, mutta Draghi on todennut, ettei aio hallita ilman puoluetta. Hänen mukaansa koalitiohallituksen jatkolle ei enää ole edellytyksiä ja luottamus, jolle se perustui, on menetetty.

”Draghin hallituksella on kyllä enemmistön tuki ilman Viiden tähden liikettäkin. Ongelmana on, että Draghi valittiin nimenomaan suuren koalitiohallituksen johtajaksi”, Siddi sanoo.

Jäljelle jäävät hallituspuolueet eivät Siddin mukaan todennäköisesti halua jäädä valtaan ja menettää kannatustaan opposition Italian veljet -puolueen ja Viiden tähden liikkeen kritisoidessa nykyhallitusta ja kasvattaessa suosiotaan seuraavien parlamenttivaalien kynnyksellä.

”Tilanne on epävarma. Jää nähtäväksi, saisiko presidentti vakuutettua Draghin jäämään pääministeriksi uudelle hallitukselle.” Siddi sanoo pitävänsä mahdollisena myös sitä, että nykyhallitus onnistuisi jatkamaan vallassa, mikäli Draghi myöntyisi politiikassaan joihinkin Viiden tähden liikkeen vaatimuksiin.

Italian hallituskriisin yhdeksi syyksi on nostettu Ukrainalle lähetetty tuki. Dosentti Marco Siddin mukaan syyt ovat kuitenkin sisäpolitiikassa. Italian pääministeri Mario Draghi (vasemmalla) tapasi Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Kiovassa 16. kesäkuuta.

Taloustausta koitumassa kohtaloksi?

Ulkopoliittisen instituutin Siddin mukaan Draghin kausi pääministerinä on heijastellut vahvasti hänen aiempaa asemaansa Euroopan keskuspankin johtajana, jolloin hänen ei tarvinnut vastata parlamentille eikä käydä jatkuvaa vuoropuhelua poliittisten puolueiden kanssa.

”Ei pääministerinä voi johtaa vain kansalaisilta tai ulkomaisilta valtioilta saamaansa tukeen luottaen”, Siddi huomauttaa.

Ensi viikolla Italiassa on määrä käydä parlamentaarinen keskustelu puolueiden näkemyksistä tilanteeseen.

”Parlamentaarinen keskustelu ei varmaankaan ole Draghin mieleen. Hän on hallinnut mieluummin auktoriteettiasemasta eurooppalaisena teknokraattina, eikä hän halua käyttää liikaa aikaa puoluepolitiikkaan”, Siddi kertoo.

Hallituksessa olevat keskustaoikeistolainen Forza Italia -puolue ja laitaoikeistolainen Lega-puolue ilmoittivat perjantaina aikovansa kuunnella, mitä Draghi hallituskriisistä ensi keskiviikkona sanoo. Puolueet korostivat samalla, etteivät ne pelkää ennenaikaisia vaaleja.

Ei suuria vaikutuksia

Siddin mukaan Italia ei suuremmassa mittakaavassa tule muuttamaan kurssiaan, vaikka sen nykyhallitus kaatuisikin. Parlamenttivaalit järjestetään Italiassa hallituskriisin lopputulemasta riippumatta alle vuoden kuluttua. Elvytysrahaston jäljellä olevien varojen käytöstä linjaaminen tulee olemaan minkä tahansa hallituksen pääasiallinen tavoite, Siddi uskoo.

Italian on määrä saada miltei 200 miljardia euroa EU-rahoitusta, mutta raha on kytketty uudistusohjelmaan, jonka aikataulu on tiukka.

”Emme tule näkemään mitään radikaalia muutosta Italian geopoliittisessa asemoitumisessa”, Siddi sanoo.

Ensi talven osalta Siddi uskoo Italian seuraavan pakotepolitiikan, inflaation ja sotaväsymyksen kaltaisia eurooppalaisia trendejä. ”Ei ole mitään syytä olettaa, että Italian talouspolitiikka romahtaisi äkillisesti.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut