Boris Johnson ilmoitti eroavansa pää­ministerin ja puoluejohtajan virasta – haluaa jatkaa pääministerinä seuraajan valintaan saakka

BBC:n mukaan kasvava joukko konservatiivipuolueen kansanedustajia ja silmäätekeviä sekä opposition edustajia vaatii Johnsonia eroamaan pääministerin paikalta ennen hänen seuraajansa valintaa.

Britannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti eroavansa konservatiivipuolueen johtajan paikalta sekä pääministerin virasta pääministerin virka-asunnon edessä Downing Street 10:ssä 7. heinäkuuta 2022.

7.7. 6:21 | Päivitetty 7.7. 19:42

Britannian pääministeri Boris Johnson on taipunut eroamaan. Hän eroaa konservatiivipuolueen johtajan paikalta sekä pääministerin virasta.

Johnson kertoi kuitenkin aikovansa jatkaa pääministerinä, kunnes seuraaja saadaan valittua. Tämän arvioidaan tapahtuvan syksyyn mennessä.

Johnson kertoi asiasta lyhyessä tiedotustilaisuudessa tänään puoli kolmelta Suomen aikaa.

Johnsonin johtamasta hallituksesta on tiistaista alkaen eronnut ennennäkemättömän paljon ministereitä ja muita korkea-arvoisia poliittisia virkahenkilöitä, ja vyöry ulos oli vain kiihtymässä.

Torstaiaamuun mennessä jo noin 50 konservatiivia oli jättänyt hallitustehtävänsä, kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters ja yhdysvaltalaismedia Bloomberg. Tämä vastaa noin kolmasosaa koko hallituksesta.

Erotulvan syynä oli epäluottamus Johnsoniin. Hän yritti sinnitellä virassaan loppuun asti, mutta lopulta paine kasvoi hänen kannaltaan kestämättömän suureksi.

Johnson pysyy virkaatekevänä pääministerinä, kunnes konservatiivit eli toryt ovat valinneet hänen tilalleen uuden puoluejohtajan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Uusi johtaja saatetaan valita jo lähiviikkoina, ja hänestä tulee uusi pääministeri. BBC:n mukaan Johnson hoitaisi pääministerin tehtävää syksyyn asti.

Työväenpuolue on kannatuskyselyissä konservatiivipuolueen edellä

Britannian työväenpuolueen puheenjohtaja Keir Starmer sanoi tänään, että odotettu tieto pääministeri Boris Johnsonin eroamisesta oli "hyvä uutinen". Johnson on eroamassa konservatiivipuolueen puheenjohtajan tehtävästä tänään ja pääministerin tehtävästä syksyllä.

Starmer kuitenkin lisäsi, että pelkkä konservatiivipuolueen johtajan vaihtaminen ei riitä. Hänen mukaansa Britannia tarvitsee "kunnollisen hallituksenvaihdoksen".

Työväenpuolue on kannatuskyselyissä konservatiivipuolueen edellä. Starmerin uskotaan tavoittelevan maahan uusia parlamenttivaaleja ja itselleen pääministerin pestiä.

Britanniassa entinen konservatiivijohtaja ja pääministeri John Major sanoi torstaina, että Boris Johnsonin pitäisi jättää pääministerin tehtävät heti. Konservatiivipuolueella ei Majorin mukaan ole varaa pitkälliseen kilpailuun Johnsonin seuraajasta.

Majorin mielestä varapääministeri Dominic Raab voisi toimia virkaatekevänä johtajana siihen asti, kunnes seuraaja on selvillä.

BBC:n mukaan myös kasvava joukko konservatiivipuolueen kansanedustajia ja silmäätekeviä sekä opposition edustajia vaatii Johnsonia eroamaan pääministerin paikalta ennen hänen seuraajansa valintaa. Sitä ennen virkaatekevä ottaisi pääministerin tehtävät vastuulleen.

Työväenpuolueen johtaja Keir Starmer sanoi, että jos konservatiivit eivät hankkiudu Johnsonista eroon, "työväenpuolue aikoo kansallisen edun nimissä ehdottaa epäluottamuslauseäänestystä, koska tämä ei voi jatkua".

Johnson aikoo jatkaa syksyyn asti

lmoittaessaan torstaina eroavansa konservatiivipuolueen johtajan tehtävästä Johnson sanoi aikovansa jatkaa Britannian pääministerinä kunnes seuraaja on valittu. Johnsonin mukaan seuraajan valintaa koskeva aikataulu julkistetaan ensi viikolla.

”Puolueen tahto selvästikin on, että tälle puolueelle tulee uusi johtaja ja siten uusi pääministeri”, Johnson sanoi.

Konservatiivien uuden johtajan valinta järjestetään kesällä ja voittaja korvaa Johnsonin lokakuun alussa pidettävään puolueen vuosikokoukseen mennessä, BBC ja muut brittimediat raportoivat. Vielä ei ole selvää, saako Johnson jäädä virkaansa syksyyn asti.

Johnson sanoi olevansa "surullinen luopuessaan maailman parhaasta työstä" ja sanoi kokeneensa velvollisuudekseen sinnitellä loppuun asti.

”Kukaan ei ole korvaamaton”, hän totesi.

Ministerit menettivät luottamuksensa

Konservatiivikapinan käynnistivät Johnsonin hallituksen valtiovarainministeri Rishi Sunak ja terveysministeri Sajid Javid, jotka erosivat tehtävistään tiistaina.

”Minulle on selvää, ettei tämä tilanne muutu johtamisesi myötä – ja näin ollen olet menettänyt luottamukseni”, entinen terveysministeri Javid totesi erokirjeessään, jonka hän julkaisi Twitterissä.

Keskiviikkona Johnsonin takaa lipesi lisää korkea-arvoisia konservatiiveja. Muun muassa perheasiain ministeri Will Quince ilmoitti erostaan.

Keskiviikkoiltana joukko ministereitä saapui pääministerin virka-asunnolle Downing Streetille kertoakseen Johnsonille, että pääministerin aika on ohitse. Tapaamisen jälkeen Johnson kertoi, ettei suostu eroamaan ministerien pyynnöistä huolimatta. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto AFP.

Bloombergin mukaan erotulva on jo kerennyt vaikuttaa Britannian päätöksentekoon hyvin konkreettisesti. Parlamentin jäsenet valittivat keskiviikkoiltana, että istuntoja on jouduttu perumaan, koska asioista vastaavia ministereitä ei yksinkertaisesti ole.

Tämä on päivittyvä uutinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut