Putin: Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon ei ole ongelma

Venäjän presidentistä Vladimir Putinista Suomen ja Ruotsin tulee ymmärtää, että jos maiden alueille sijoitetaan sotilaallisia joukkoja ja infrastruktuuria, Venäjän on vastattava samalla tavalla.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kuvattiin hänen Turkemistanin-vierailullaan keskiviikkona 29. kesäkuuta. Kuva on Venäjän valtiollisen Sputnik-uutistoimiston välittämä, eikä sitä ole pystytty todentamaan riippumattomista lähteistä.

30.6. 6:56

STT

Venäjälle ei ole ongelma, jos Suomi ja Ruotsi liittyvät sotilasliitto Natoon, sanoo Venäjän presidentti Vladimir Putin. Hän kommentoi asiaa Turkmenistanin pääkaupungissa Ašgabatissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Venäläispresidentin mukaan Suomi ja Ruotsi voivat liittyä Natoon koska vain, jos näin toivovat.

”Mikään ei voisi häiritä meitä siinä, jos Ruotsi ja Suomi liittyvät Natoon. Jos Suomi ja Ruotsi niin haluavat, he voivat liittyä. Se on niiden oma asia. He voivat liittyä ihan mihin haluavat”, Putin sanoi.

Brittilehti Guardianin ja yhdysvaltalaiskanava CNN:n mukaan Putin sanoi myös, että Suomen ja Ruotsin tulee ymmärtää, että jos maiden alueille sijoitetaan sotilaallisia joukkoja ja infrastruktuuria, Venäjän on vastattava samalla tavalla ja luotava samankaltaiset uhat alueille, joista kohdistuu uhkia Venäjälle.

”Kaikki oli välillämme hyvin, mutta nyt voi olla jännitteitä, niitä todella tulee olemaan. Se on väistämätöntä, jos meitä vastaan on olemassa uhka”, Putin sanoi Guardianin mukaan.

Aiemmin kritisoinut voimakkaasti

Venäjä on aiemmin kritisoinut voimakkaastikin Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon. Mahdollinen liittyminen on nähty kansainvälistä turvallisuutta horjuttavana asiana.

Putinin mukaan Venäjä ei koe Suomen ja Ruotsin Nato-aikeita ongelmalliseksi toisin kuin Ukrainan Nato-toiveet. Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuun lopulla ja perusteli sotilasoperaatiotaan muun muassa Naton laajentumisen estämisellä.

Madridissa koolla olevat Nato-maiden johtajat ovat kutsuneet Suomen ja Ruotsin liittokunnan jäseniksi. Päätös kutsusta ja liittymispöytäkirjojen allekirjoituksesta kirjattiin keskiviikkona huippukokouksen yhteiseen julistukseen.

Lue lisää: Miksi Turkin kanta muuttui yhtäkkiä? – Asiantuntijat kertovat, mitä Turkin, Ruotsin ja Suomen välinen sopimus tarkoittaa

Aiemmin tällä viikolla Suomi, Ruotsi ja Turkki olivat päässeet sopuun, joka mahdollisti jäsenyysprosessin etenemisen. Turkki oli omiin turvallisuushuoliinsa vedoten vastustanut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Ennen kuin Suomesta ja Ruotsista tulee varsinaisia jäseniä, jäsenyys pitää ratifioida kaikissa 30 Nato-maassa.

Lue lisää: Aamulehti kävi läpi sana sanalta Turkin, Suomen ja Ruotsin Nato-muistion – tässä historiallinen asiakirja kokonaisuudessaan

Tuomitsee Naton ”imperialistiset tavoitteet”

Ašgabatissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Putin myös tuomitsi Naton tavoitteet, joita hän kuvaili imperialistisiksi. Presidentti näkee, että sotilasliitto yrittää Ukrainan sodan kautta vahvistaa asemaansa, josta Putin käytti termiä ylivalta.

Putinin mielestä Ukraina ja ukrainalaisten hyvinvointi ei ole lännen ja Naton pyrkimys, vaan niiden tarkoituksena on puolustaa omia etujaan.

Helmikuussa hyökkäyssodan aloittanutta Venäjää on useasti syytetty toistuvista siviileihin kohdistuneista iskuista Ukrainassa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut