Pariisin vuoden 2015 terroritekojen oikeudenkäynnissä luetaan tuomiot tänään

Syyttäjät ovat vaatineet ainoalle elossa selvinneelle hyökkääjälle Salah Abdeslamille elinkautista tuomiota.

Pariisin terrorihyökkäyksessä vuonna 2015 kuoli yhteensä 130 ihmistä. Bataclanin konsertisalin eteen on tuotu muistolaatta iskun uhrien muistoksi.

29.6. 6:39

Pariisissa on tänään määrä lukea tuomiot vuoden 2015 terroriteoista. Ääri-islamilaisten hyökkääjien iskuissa Bataclan-konserttisaliin sekä baareihin ja ravintoloihin kuoli yli 130 ihmistä.

Syytettynä on 20 ihmistä, joista 14 on paikalla oikeudessa. Kuusi on kateissa tai heidän oletetaan kuolleen.

Pääsyytetty on ainoa hyökkääjistä elossa selvinnyt Salah Abdeslam, joka pidätettiin Belgiassa vuonna 2016. Muita oikeudessa paikalla olevia syytetään eriasteisesta avunannosta terrori-iskun toteuttamiseen.

Muut yhdeksän hyökkäykseen 2015 osallistunutta joko räjäyttivät itsensä tai kuolivat poliisin luoteihin.

Syyttäjät ovat vaatineet Abdeslamille elinkautista tuomiota ilman oikeutta ehdonalaiseen vapauteen.

Oikeudenkäynnin aikana Abdeslam ei ole kiistänyt osallisuuttaan salaliittoon, jonka tehtävänä oli hyökätä Pariisiin marraskuussa 2015. Sen sijaan hän sanoi, ettei ole murhaaja. Abdeslamin mukaan hän luopui tehtävästään räjäyttää itsensä baarissa Pariisin pohjoisosassa.

Syyttäjien mielestä väite, jonka mukaan Abdeslam olisi luopunut tehtävästään, on väärä. Viitatessaan Abdeslamin omiin kirjeisiin ja aiempiin lausuntoihin syyttäjät sanoivat, että miehen itsemurhavyö oli viallinen, joten tämä ei kyennyt räjäyttämään itseään.

Iskujen järjestäjäksi ilmoittautui Isis

Pariisin terrori-iskut suunniteltiin Syyriassa. Äärijärjestö Isis ilmoittautui iskujen jälkeen niiden järjestäjäksi.

Vuoden 2015 hyökkäyksissä oli kyse suurimmasta rauhanajan hirmuteosta modernin Ranskan historiassa. Samalla ne tekivät tiettäväksi uhan, jonka Isis muodosti.

Oikeudenkäynti alkoi viime vuoden syyskuussa, ja sitä on käyty tapausta varten erikseen valmistelluissa tiloissa Pariisin historiallisessa oikeuspalatsissa Ile de la Citen saarella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut