Texasissa löydetty rekan perävaunusta ainakin 50 ihmisen ruumiit – Meksikon presidentti: 22 kuolleista meksikolaisia

Lisäksi paikalta löydettiin elossa 16 ihmistä, jotka kuljetettiin sairaalahoitoon.

Viranomaiset tutkivat rekkaa, josta löytyi 46 ihmisen ruumiit San Antoniossa Texasissa maanantaina 27. kesäkuuta.

28.6. 6:37 | Päivitetty 28.6. 16:42

Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador kertoo, että raskaan ajoneuvon perävaunusta Yhdysvaltojen Texasin osavaltion San Antoniossa on löytynyt ainakin 50 ihmisen ruumiit. Presidentin mukaan kuolleista ainakin 22 on meksikolaisia.

Lopez Obradorin mukaan muista kuolleista seitsemän oli Guatemalasta, kaksi Hondurasista ja 19 kuolleen kansallisuus ei ole toistaiseksi tiedossa.

San Antonion pelastuslaitoksen päällikkö Charles Hood kertoi aiemmin tiedotustilaisuudessa, että paikalta löydettiin lisäksi elossa 16 ihmistä, jotka kuljetettiin sairaalahoitoon. Neljä elossa löytyneistä oli alaikäisiä.

Poliisipäällikkö William McManus San Antonion poliisista kertoi samaisessa tiedotustilaisuudessa, että kolme ihmistä on otettu tapaukseen liittyen kiinni.

Ajoneuvon löysi McManuksen mukaan läheisen yrityksen työntekijä, joka kuuli paikalta avunhuutoja.

Asiasta ovat uutisoineet muun muassa New York Times ja Texas Tribune.

New York Times arvioi kyseessä olevan pahin siirtolaisten kuolemaan johtanut tapaus vuosiin.

Texas Tribunen mukaan perävaunu oli löydetty läheltä San Antonion länsilaidalla sijaitsevaa Lacklandin ilmavoimien tukikohtaa.

Kuolinsyyt eivät ole vielä tiedossa, mutta San Antonion kesäkuun lämpötilat ovat lähennelleet kaikkien aikojen ennätyksiä, kertoo New York Times. Maanantaina lämpötila kaupungissa oli liki 40 astetta.

Laittomasti rajan ylittäneiden siirtolaisten määrä kasvussa

Viranomaisten mukaan kuolleiden uskotaan olleen siirtolaisia, jotka ovat ylittäneet Meksikon ja Yhdysvaltain välisen rajan laittomasti. Lähellä asuva pariskunta kertoi New York Timesille, että paikalliset tuntevat paikan siirtolaisten ”pudotuspaikkana”.

San Antonio on väkiluvultaan Texasin toiseksi suurin kaupunki. Sen kautta laittomasti maahan saapuneet siirtolaiset jatkavat usein matkaansa muualle Texasissa tai Yhdysvaltain sisällä.

New York Timesin mukaan laittomien rajanylitysten määrä on kasvanut ennätyssuureksi Texasin ja Meksikon välisellä rajalla. Viime kuussa 44 000 ihmistä ylitti laittomasti rajan Del Rion ja Eagles Passin rajakaupunkien kautta, jotka ovat San Antoniosta katsottuna lähimpiä rajakaupunkeja.

Löydetty perävaunu oli lähes 200 kilometrin päässä rajalta.

San Antonion pormestari Ron Nirenberg kehotti Twitter-tilillään rukoilemaan kuolleiden ja heidän omaistensa puolesta.

”Turvapaikanhakua tulisi aina tarkastella humanitaarisen kriisin tulokulmasta, mutta tänä iltana edessämme on kamala ihmistragedia”, hän kirjoitti tviitissään.

Texasin republikaanikuvernööri Greg Abbott syytti Twitterissä tapauksesta Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia ja tämän siirtolaispolitiikkaa.

”Nämä kuolemat ovat seurausta hänen tappavasta avointen ovien politiikastaan”, Abbott kirjoitti tviitissään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut