Yhdysvaltain entinen oikeusministeri Barr: Trump menetti kosketuksensa todellisuuteen

Tutkintakomitean johto sanoi avauspuheenvuoroissaan viime viikolla, että loppiaisena tehdyn hyökkäyksen keskiössä oli maan entinen presidentti Trump.

Donald Trumpin kaudella ministerinä toiminut William Barr puhui nauhoitetulla videolla maanantaina Yhdysvaltain kongressin valtausta koskevassa kuulemisessa.

14.6. 6:18

Yhdysvaltain entinen oikeusministeri William Barr sanoo, että maan aiempi presidentti Donald Trump menetti kosketuksensa todellisuuteen, kun tämä avasi avustajilleen teorioitaan vaalivilpistä viimeisimpien presidentinvaalien jälkimainingeissa. Joe Biden voitti vaalit.

Trumpin kaudella ministerinä toiminut Barr puhui nauhoitetulla videolla maanantaina Yhdysvaltain kongressin valtausta koskevassa kuulemisessa.

”Olin lannistut, sillä ajattelin, että voihan... hän on menettänyt kosketuksen todellisuuteen, jos hän todella uskoo tähän”, Trumpin lähipiiriin kuulunut Barr sanoi.

”Kun tarkastelin asiaa ja kerroin hänelle, kuinka hulluja jotkut näistä väitteistä olivat, missään kohtaan ei vaikuttanut olevan kiinnostusta tosiasioihin.”

Julkiset kuulemiset kongressitaloon tehdyn hyökkäyksen tutkinnan tuloksista alkoivat lähes vuoden kestäneen tutkinnan jälkeen viime viikolla.

Tutkintakomitean johto sanoi avauspuheenvuoroissaan viime viikolla, että loppiaisena tehdyn hyökkäyksen keskiössä oli maan entinen presidentti Trump. Se näkee, että hyökkäyksellä pyrittiin jatkamaan Trumpin presidenttiyttä, vaikka presidentti Biden oli voittanut vuoden 2020 vaalit.

Trump tyytymätön

Trump kommentoi tutkimusta maanantaina oikeuden pilkaksi. Hän toisi jälleen virheelliset väitteensä vuoden 2020 vaalien "varastamisesta".

Rönsyilevässä 12-sivuisessa tekstissään Trump väitti, että maassa tulisi keskittyä suurempiin ongelmiin ja että demokraattijohtoinen paneeli yrittäisi harhauttaa yhdysvaltalaisia.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut