Pohjois-Korea nimitti veteraanidiplomaatin maan ensimmäiseksi naispuoliseksi ulkoministeriksi

Pohjois-Korean tuore ulkoministeri Choe Son-hui kuvattuna maaliskuussa 2019 Hanoissa, Vietnamissa.

11.6. 8:38

Pjongjang

Pohjois-Korea on nimittänyt veteraanidiplomaatti Choe Son-huin ensimmäiseksi naispuoliseksi ulkoministerikseen, kertoo valtionmedia KCNA.

Choe on toiminut aiemmin maan varaulkoministerinä. KCNA:n mukaan hänet valittiin ulkoministeriön johtoon valtapuolueen kokouksessa, johon osallistui myös Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un.

Tuore ministeri korvaa tehtävässä Ri Son-gwonin, kovan linjan entisen sotilasvirkamiehen, joka on johtanut aiemmin rauhanneuvotteluja Etelä-Korean kanssa.

Choe on sujuvaa englantia puhuva uradiplomaatti, joka on toiminut myös Kimin läheisenä neuvonantajana, kun johtaja kävi ydinaseneuvotteluja Yhdysvaltain kanssa. Lisäksi Choe oli Kimin mukana huippukokouksissa Yhdysvaltain ex-presidentin Donald Trumpin kanssa.

Diplomaatti järjesti myös harvinaislaatuisen kysymys ja vastaus -tilaisuuden toimittajien kanssa samana iltana, jona Kimin ja Trumpin neuvottelut Vietnamin Hanoissa päättyivät kesken kaiken ilman sopimusta. Choe syytti Yhdysvaltoja neuvotteluiden romuttumisesta.

”Uskon Yhdysvaltain menettäneen kultaisen mahdollisuuden kieltäytyessään ehdotuksistamme”, hän sanoi.

Pohjois-Korea pullistelee diplomatian sakatessa

Diplomatia Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välillä on sittemmin sakannut, eikä Kimin hallinto ole viime kuukausina vastannut Yhdysvaltain toistuviin tarjouksiin neuvottelupöytään palaamisesta.

Samaan aikaan ydinasein varustautunut Pohjois-Korea on tehnyt tänä vuonna runsain määrin pakotteiden vastaisia asekokeiluja. Maa laukaisi muun muassa mannerten välisen ballistisen ohjuksen täydellä kantamallaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017.

Yhdysvaltain ja Etelä-Korean viranomaiset ovat lisäksi varoittaneet Kimin hallinnon valmistautuvan järjestyksessään seitsemänteen ydinasekokeeseensa.

Yhdysvaltain varaulkoministerin Wendy Shermanin mukaan ydinasekokeilu johtaisi ”pikaiseen ja voimakkaaseen” vastaukseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut