Venäjä pyrkii vimmaisesti saamaan haltuunsa alueita Itä-Ukrainassa

Luhanskissa uskotaan, että ensi viikosta tulee vaikea.

Pommituksissa tuhoutunut Harkovan paloasema 26. toukokuuta.

29.5. 13:13

Kramatorsk

Venäjän ja Ukrainan väliset taistelut ovat jatkuneet viikonlopun aikana kiivaina itäisessä Ukrainassa. Venäjä on ilmoittanut saaneensa hallintaansa Lymanin kaupungin, ja maan joukot jatkavat yritystään piirittää Sjevjerodonetsk.

Sjevjerodonetsk on ollut taisteluiden keskiössä jo viikkojen ajan. Ukraina on kieltänyt, että Venäjä olisi onnistunut täysin saartamaan kaupunkia.

Muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz vetosivat aiemmin tänä viikonloppuna ”vakavien neuvotteluiden” järjestämiseksi Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kesken. Lähes puolitoistatuntisessa puhelussa Putinin kanssa eurooppalaisjohtajat vaativat jälleen myös välitöntä tulitaukoa ja Venäjän joukkojen vetäytymistä.

Zelenskyi on kuvaillut tilanteen olevan erittäin vaikea erityisesti Donbassissa ja Harkovassa.

Sjevjerodonetskissa on arvioitu olevan edelleen noin 15 000 siviiliä. Paikallisviranomainen on kertonut toistuvasta tulituksesta, joka hankaloittaa alueelle pääsyä ja sieltä poistumista. Evakuoinnit ovat hänen mukaansa olleet yksittäistapauksia ja nyt etusijalla ovat haavoittuneet ja kipeästi sairaanhoitoa tarvitsevat ihmiset.

Lisäksi veden saamisessa on ollut vaikeuksia, ja monet asukkaat ovat olleen yli kaksi viikkoa ilman matkapuhelinyhteyttä.

Luhanskin viranomaiset arvioivat lauantaina, että ensi viikosta tulee vaikea, koska Venäjä tekee kaikkensa saadakseen Sjevjerodonetskin haltuunsa tai vähintään katkaistakseen yhteydet muualle Ukrainaan.

Zelenskyi puhuu EU-johtajille maanantaina

Sodan lopettamisen lisäksi Macronin, Scholzin ja Putinin puhelussa keskusteltiin lauantaina maailmanlaajuisesta ruokaturvakriisistä. Venäjä on estänyt muun muassa viljakuljetusten etenemisen.

Venäjä ja Ukraina vastaavat noin 30 prosentista maailmanlaajuisilla markkinoilla myytävästä viljasta. Venäjä on tiukentanut omaa vientiään, ja Ukrainalla on valtava määrä vehnää jumissa varastoissa, mikä nostaa hintoja ja vähentää saatavuutta kaikkialla maailmassa.

Putin on toistuvasti kieltänyt kaiken vastuunsa tilanteesta ja syyttänyt sen sijaan länsimaisia pakotteita. Lauantaina hän kuitenkin kertoi Macronille ja Scholzille Venäjän olevan valmis etsimään keinoja päästää enemmän vehnää markkinoille. Lisäksi hänen kerrottiin toivoneen pakotteiden poistamista, jotta Venäjän maataloustuotteita ja lannoitteita saataisiin maailmanmarkkinoille.

Presidentti Zelenskyin toiveet saada lisää aseistusta Ukrainan länsimaisilta kumppaneilta näyttävät tehonneen. Yhdysvaltalaismediat ovat kertoneet Yhdysvaltojen hallinnon luvanneen lähettää muun muassa ohjuksia, mutta puolustusministeriö ei ole vahvistanut tietoja. Myös Britannian pääministeri Boris Johnson on luvannut maansa jatkavan tarvikkeiden toimittamista Ukrainaan.

Putin varoitti Macronia ja Scholzia, että aseiden lähettäminen Ukrainaan olisi ”vaarallista” ja voisi lisätä jännitteitä entisestään.

Zelenskyin on määrä puhua maanantaina EU-johtajille ylimääräisessä huippukokouksessa. Huippukokouksen tärkeimpiin kysymyksiin kuuluu se, pystyykö unioni sopimaan venäläisen öljyn tuontikiellosta osana uusia Venäjälle asetettavia talouspakotteita.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut