Bidenit aikovat vierailla lähipäivinä kouluampumisen järkyttämässä Texasissa

Presidentti kertoo olevansa lopen kyllästynyt siihen, mitä maassa tapahtuu, ja toivoo pystyvänsä tarjoamaan lohtua surun vallitsemalle yhteisölle.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden piti puheen Texasin kouluampumisen jälkeen 24. toukokuuta.

26.5. 9:03

Washington/Helsinki

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aikoo vierailla kouluampumisen järkyttämässä Texasissa lähipäivinä puolisonsa Jill Bidenin kanssa. Presidentti kertoo toivovansa, että pystyisi tarjoamaan lohtua shokin ja surun keskellä olevalle yhteisölle.

Valkoisessa talossa pidetyn lehdistötilaisuuden annista kertovat muun muassa uutistoimisto AFP, uutiskanava CNN ja brittilehti Guardian.

Uvaldessa tapahtuneessa kouluampumisessa on kuollut ainakin 19 lasta ja kaksi opettajaa. Lisäksi useat ovat haavoittuneet, ja osa on kriittisessä tilassa.

Lue lisää: Kouluampuja surmasi ainakin 19 lasta Texasissa – Biden nosti keskusteluun kysymyksen Yhdysvaltojen aselaeista: ”Älkää sanoko, että emme voi vaikuttaa tähän verilöylyyn”

Biden kertoo olevansa lopen kyllästynyt siihen, mitä maassa tapahtuu.

Presidentin mukaan maalaisjärkeen perustuva aselakiuudistus ei estäisi jok'ikistä tragediaa, mutta sillä olisi silti merkittävä vaikutus.

Hän peräänkuulutti selkärankaa ja rohkeutta nousta vaikutusvaltaisia aselobbareita vastaan.

Biden: perustuslain toiseen lisäykseen on aina ollut rajoituksia

Lisäksi Biden painotti, ettei lakiuudistuksilla olisi negatiivista vaikutusta Yhdysvaltain perustuslain toiseen lisäykseen, joka takaa kansalaisille oikeuden omistaa ja kantaa asetta.

”Toinen lisäys ei ole ehdoton. Kun se hyväksyttiin (vuonna 1789), et voinut omistaa kanuunaa, et voinut omistaa tietyntyyppisiä aseita, rajoituksia on ollut aina”, Biden alleviivaa.

Hänen mukaansa se, että 18-vuotias voi kävellä kauppaan ja ostaa tappamiseen suunniteltuja ja markkinoituja, sodassa käytettäviä aseita on yksinkertaisesti väärin.

Lue lisää: Texasin ampuja viestitti sosiaalisessa mediassa aikeistaan minuutteja ennen tekoaan

Presidentti toivoi myös maan senaatin vahvistavan hänen ehdokkaansa alkoholi-, tupakka- ja tuliasevirasto ATF:n johtoon. Biden nimeäisi viraston johtajaksi Steve Dettlebachin. Nimityksen vahvistaminen olisi presidentin mukaan ”yksi vaatimaton askel”, jonka kongressi voisi ottaa välittömästi.

”Senaatin pitäisi vahvistaa hänet ilman viivytyksiä, ilman tekosyitä”, Biden sanoi.

”Lähettäkää nimitys pöydälleni. On toiminnan aika.”

Ampujien käyttämien kiväärien valmistaminen terveen järjen vastaista

Uvalden ampuminen tapahtui reilu viikko sen jälkeen, kun New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa Buffalossa kymmenen ihmistä kuoli joukkoampumisessa valintamyymälässä.

Kummankin ampumisen epäillyt ovat 18-vuotiaita. Uvalden epäilty ampuja sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa. Buffalon epäilty on puolestaan poliisin huostassa ja häntä syytetään ainakin murhasta, minkä lisäksi tapausta on kerrottu tutkittavan viharikoksena.

Kummankin epäillyn on sanottu käyttäneen samankaltaisia sotilastyyppisiä kiväärejä, joita on helposti saatavilla aseliikkeissä. Bidenin mukaan jopa näiden aseiden valmistaminen rikkoo tervettä järkeä vastaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut