Kouluampuja surmasi ainakin 19 lasta Texasissa – Biden nosti keskusteluun kysymyksen Yhdysvaltojen aselaeista: ”Älkää sanoko, että emme voi vaikuttaa tähän verilöylyyn”

Kuvernöörin mukaan hyökkääjä oli 18-vuotias paikallinen mies. Joukkosurman kohteeksi joutuneessa koulussa opiskelee noin 7–10-vuotiaita lapsia.

Paikalliset rukoilivat Uvaldessa järkyttäneen kouluampumisen jälkeen 24. toukokuuta.

24.5. 23:55 | Päivitetty 25.5. 13:08

Yhdysvalloissa Uvalden kaupungissa sijaitsevaan Robbin peruskouluun hyökännyt ampuja surmasi ainakin 19 lasta, viranomaiset kertovat yhdysvaltalaismedioiden mukaan. Texasin osavaltiossa tapahtuneessa ampumisessa surmansa sai myös kaksi aikuista. Viranomaistietojen mukaan kuolleet aikuiset ovat opettajia.

Uvalde sijaitsee noin 130 kilometriä länteen San Antonion kaupungista ja noin tunnin päässä Meksikon rajalta.

Texasin kuvernöörin Greg Abbottin mukaan 18-vuotiaan epäillyn uskotaan ampuneen isoäitiään ennen koululle lähtemistä. Epäilty on paikallinen nuori mies, joka kävi paikallista lukiota. New York Times -lehti kertoo, että isoäitiä ammuttiin tämän kotona, jonka osoitteen epäilty oli listannut ajokorttitietoihin omakseen. Isoäidin tila on uutiskanava CNN:n mukaan kriittinen.

Abbottin mukaan myös epäilty ampuja on saanut surmansa. Epäillyn kerrotaan olleen Yhdysvaltain kansalainen. Abbottin mukaan poliisi on ilmeisesti surmannut tämän.

”Texasilaiset ympäri osavaltiota surevat tämän järjettömän rikoksen uhrien ja Uvalden yhteisön puolesta”, Abbott sanoi lausunnossaan.

Viranomaistietojen mukaan ampuja saapui alakoululle autolla paikallista aikaa puolilta päivin. Miehellä oli mukanaan käsiase ja mahdollisesti kivääri, Abbott sanoi. Useat mediat kirjoittavat, että epäilty ampuja ajoi auton ojaan lähellä koulua. Koululla epäilty meni useisiin luokkahuoneisiin ja ampui aseillaan.

Nainen tarjosi halauksia kunnan keskuksessa, johon oppilaita siirrettiin kouluampumisen kohteeksi joutuneesta koulusta.

CNN kirjoittaa, epäiltyyn yhdistetyllä Instagram-tilillä oli päiviä ennen ampumista julkaistu kuva kahdesta kivääristä. Epäillyn TikTok-profiilin esittelytekstissä lukee median mukaan Kids be scared irl eli lapset pelätkää tosielämässä.

Paikallisen koulupiirin korkein turvallisuusviranomainen kertoo CNN:n mukaan, että epäilty vaikuttaa toimineen yksin.

Texas Tribune kirjoittaa, että ampumisessa haavoittuneita hoidetaan kahdessa sairaalassa.

ABC:n mukaan paikallisessa sairaalassa Uvaldessa on ollut hoidossa ainakin 13 lasta, joista kolme on sittemmin siirretty hoitoon San Antonion suurkaupunkiin. Uhrien tilasta ei ole tietoa. Lisäksi ainakin kolme aikuista on ollut hoidossa San Antonion sairaaloissa, ABC kertoo viranomaislähteiden perusteella. Haavoittuneiden joukossa on kerrottu olleen myös ainakin yksi poliisi.

Ainakin 19 lasta kuoli kouluampumisessa Texasissa. Poliisit keskustelivat koulun ulkopuolelle 24. toukokuuta illalla.

Koulussa, jossa ampuminen tapahtui, opiskelee noin 500–600 lasta. Suurin osa oppilaista on latinalaisamerikkalaistaustaisia lapsia, ja moni tulee taloudellisesti heikosta asemasta. Koulun oppilaat ovat noin 7–10-vuotiaita.

CNN:n mukaan loput kouluvuodesta on peruttu, ja alueella tarjotaan kriisiapua.

Biden: ”Kuinka monta lasta meidän täytyy vielä menettää?”

Tapahtumat ovat herättäneet kritiikkiä Yhdysvaltain aselaeista. Presidentti Joe Biden sanoi puheessaan Texasin joukkoampumisen jälkeen, että yhdysvaltalaisen tulee vastustaa maan vaikutusvaltaista aseteollisuutta tukevaa lobbausta. Joukkoampumiset ovat yleisiä Yhdysvalloissa.

”Olen kyllästynyt. Meidän täytyy toimia. Ja älkää sanoko, että emme voi vaikuttaa tähän verilöylyyn”, Biden sanoi.

Presidentti Joe Biden piti puheen Texasin kouluampumisen jälkeen.

”Ajatus siitä, että 18-vuotias voi mennä asekauppaan ja ostaa kaksi rynnäkköasetta, on vain väärä. Jumalan nimessä, mihin muuhun tällaisia aseita tarvitaan kuin jonkun surmaamiseen.”

Texasin uhreja kunnioittaen Yhdysvaltain lippu liehui Valkoisessa talossa puolitangossa.

”Tämä riittää”, sanoi varapresidentti Kamala Harris tapahtumista. ”Meillä täytyy olla rohkeutta toimia.”

Myös muut valtakunnalliset ja paikalliset päättäjät ovat ottaneet osaa keskusteluun.

”Kuinka monta lasta meidän täytyy vielä menettää järjettömälle aseväkivallalle? sanoi Texasissa sijaitsevan Houstonin pormestari Sylvester Turner lausunnossaan CNN:n mukaan.”

Vaikka joukkoampumiset ovat yleisiä Yhdysvalloissa, maassa ei ole onnistuttu tekemään merkittäviä aselakiuudistuksia.

CNN:n laskennan mukaan Uvalden tapaus on kolmaskymmenes tänä vuonna tapahtunut ampuminen peruskoulussa tai lukiossa.

Aiemmin tässä kuussa 18-vuotias mies ampui kymmenen ihmistä ruokakaupassa New Yorkin Buffalossa. Valkoista ylivaltaa kannattanut ampuja oli kertonut kaupan olleen kohteena, sillä sen alueella asuu paljon mustia ihmisiä.

Uvalden ampuminen on jo nyt eniten ihmishenkiä vaatinut ampuminen vuoden 2012 jälkeen, kertoo uutistoimisto Reuters. Vuonna 2012 Sandy Hookin peruskoulussa tapahtuneessa kouluampumisessa kuoli 26 ihmistä, joista 20 oli lapsia.

Aseväkivaltaa tilastoivan Gun Violence Archive -kansalaisjärjestön mukaan Yhdysvalloissa on ollut kuluvan vuoden aikana jo ainakin 212 joukkoampumista. Järjestö tilastoi joukkoampumisiksi sellaiset tapaukset, joissa kuolee vähintään neljä ihmistä, epäilty ampuja poisluettuna.

Mitä?

Useita kohtalokkaita ampumisia Yhdysvalloissa viime viikkoina

Ainakin 21 ihmistä kuoli ja kuusi haavoittui Texasin Uvalden pikkukaupungin kouluampumisessa tiistaina. Uhreista 19 oli koululaisia ja yksi aikuinen, ilmeisesti opettaja. Kuolleiden joukossa oli myös epäilty ampuja.

Kymmenen ihmistä kuoli ja kolme haavoittui supermarketin joukkoampumisessa toukokuun puolivälissä Buffalossa New Yorkin osavaltiossa.

Seitsemäntoista ihmistä haavoittui vajaat kaksi viikkoa sitten Wisconsinin osavaltion Milwaukeen ammuskelussa suositulla iltaelämän alueella.

New Yorkin Brooklynissa haavoittui kymmenen ihmistä metrossa tapahtuneessa huhtikuisessa ampumisessa. Haavoittuneiden lisäksi useat saivat muutoin tilanteessa vammoja.

Kuusi ihmistä kuoli ja kaksitoista haavoittui Sacramentossa Kaliforniassa huhtikuussa yökerhoalueen ampumisessa.

Texasin Dallasissa yksi kuoli ja kuusitoista haavoittui niin ikään huhtikuussa konserttiyleisöön kohdistetussa ampumisessa.

Tänä vuonna pelkästään oppilaitoksissa on ollut nelisenkymmentä ampumaväkivaltatapausta eri puolilla Yhdysvaltoja. Niissä oli ennen tiistain murhenäytelmää kuollut ainakin kymmenen ja haavoittunut ainakin 50 ihmistä.

Lähteet: Gun Violence Archive -järjestön ja New York Timesin sekä CNN:n kokoamat listat. Tiedot uhrien määrästä saattavat hieman vaihdella eri lähteissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut