Israelin joukkojen kerrottiin surmanneen 17-vuotiaan palestiinalaispojan

Pojan kerrottiin kuuluvan palestiinalaiseen ääriryhmään. YK:n mukaan kymmeniä palestiinalaisia on jo kuollut levottomuuksissa tänä vuonna.

Israelin sotilaat ovat ampuneet 17-vuotiaan palestiinalaisen pojan Israelin miehittämällä Länsirannalla Jeninissä. Poika laski kukkia tapahtumapaikalle 21. toukokuuta.

21.5. 14:31

Ramallah

Israelin sotilaat ovat ampuneet 17-vuotiaan palestiinalaisen pojan Israelin miehittämällä Länsirannalla Jeninissä, kertoo palestiinalaisalueiden terveysministeriö.

Lisäksi 18-vuotiaan pojan kerrottiin haavoittuneen kriittisesti.

Palestiinalainen ääriryhmä Islamilainen jihad kertoi surmatun pojan olleen ryhmän jäsen.

Israelin armeijan mukaan epäillyt olivat heitelleet polttopulloja kohti Israelin armeijan sotilaita, kun Israelin joukot olivat suorittaneet ”operatiivista tehtävää” alueella.

Israelin joukot ovat tehneet Jeniniin ratsioita säännöllisesti maaliskuusta lähtien, ja yhteenotot ovat johtaneet usein kuolonuhreihin. Israelin mukaan ratsioiden taustalla on se, että sotilaat ovat etsineet Israelin vastaisesta toiminnasta epäiltyjä henkilöitä.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Michelle Bacheletin mukaan Israelin sotilaat ovat surmanneet tänä vuonna jo 48 palestiinalaista.

Yhteenotoissa on kuollut myös Israelin sotilaita.

Israel on miehittänyt Länsirantaa vuodesta 1967 lähtien. Se on perustanut alueelle myös juutalaisten siirtokuntia, joita muun muassa YK pitää kansainvälisen oikeuden vastaisena. Myös EU on useaan otteeseen arvostellut miehitystä ja siihen liittyvää siirtokuntarakentamista.

Myös Al-Jazeeran toimittaja surmattiin Jeninissä

Viime aikoina Jeninissä paljon huomiota on saanut myös palestiinalaisyhdysvaltalaisen, Al-Jazeeralle työskennelleen toimittajan Shireen Abu Aklehin surma. Häntä ammuttiin, kun hän oli raportoimassa Israelin joukkojen ratsiasta alueella.

Lue lisää: Tuhannet surivat tunnetun toimittajan kuolemaa Länsirannalla – Palestiinalaiset kieltäytyivät tutkimasta kuolemaa yhdessä Israelin kanssa

Lue lisää: Al-Jazeeran toimittaja kuoli Israelin ratsiassa Länsirannalla

Palestiinalaisten mukaan israelilaissotilaat ampuivat toimittajan tahallaan. Israel taas syytti iskusta palestiinalaisia.

Toimittajan surmaa selvittänyt kansalaisjärjestö B’Tselem on sanonut, että Israelin väite ei voi pitää paikkaansa.

Myös tutkivien journalistien sivusto Bellingcat on arvioinut, että tapauksesta saatu videomateriaali osoittaisi enemmän Israelin joukkojen olevan syyllisiä tekoon.

”Tapauksesta saatavilla oleva julkinen videomateriaali ei kerro tarkkaa hetkeä tai laukausta, joka surmasi Abu Aklehin. Useat todistajat ovat kuitenkin kertoneet, että iskun takana olisivat Israelin sotilaat. Saatavilla oleva videomateriaali ei anna hyviä perusteita epäillä heidän kertomaansa – sen sijaan se näyttää ennemminkin tukevan väitteitä”, sivusto kirjoitti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut