Ranskalaiset suuntaavat uurnille – Macronin ja Le Penin kisa ratkeaa tänään

Presidentinvaaleissa ratkeaa, kuka johtaa Ranskaa seuraavat viisi vuotta. Ensimmäisiä tuloksia odotetaan julki sunnuntaina iltayhdeksältä.

Emmanuel Macron ja Marine Le Pen saivat vaalien ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä.

24.4. 8:44

Pariisi

Ranskassa äänestetään sunnuntaina 24. huhtikuuta presidentinvaalien toisella kierroksella. Vastakkain ovat istuva presidentti Emmanuel Macron ja äärioikeiston Marine Le Pen, jotka saivat vaalien ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä.

Vaaleja edeltäneissä kyselytutkimuksissa Macron on ollut suositumpi.

Kaksikko kohtasi toisensa myös edellisissä presidentinvaaleissa viisi vuotta sitten. Tuolloin vaalit päättyivät Macronin reiluun voittoon, kun hän päihitti 66 prosentin äänisaalillaan Le Penin 34 prosenttia.

Tällä kertaa vaalien tuloksesta on ennustettu tasaisempaa, mutta Macronilla on silti ollut noin 10 prosenttiyksikön johtoasema suhteessa Le Peniin. Perjantaina julkistetussa Le Monde -sanomalehden teettämässä kyselyssä 56,5 prosenttia vastaajista kertoi aikovansa äänestää Macronia.

Äänestysvilkkaus mietityttää

Vaalikampanjoiden viimeinen rutistus nähtiin perjantaina, sillä vaalipäivän aatto lauantai oli jo rauhoitettu kampanjoinnilta. Uutistoimisto AFP kertoi, että kampanjansa viime metreillä Le Pen pyrki vetoamaan äänestäjiin muun muassa puhumalla Macronin kaavailemasta eläkeiän nostosta.

AFP:n mukaan Le Pen jaksoi uskoa, että kannatusmittauksissa ennustettu Macronin johto voisi tulla todistetuksi vääräksi.

Vaalien alla Ranskassa on jännitetty, jääkö äänestysprosentti vaaleissa matalaksi, jos esimerkiksi vasemmistolaiset äänestäjät päättävät jäädä vaalipäivänä koteihinsa.

Macron vetosi BFMTV-kanavalle antamassa haastattelussaan, että ranskalaiset lähtisivät uurnille. Muistissa on vielä, kuinka gallupinto johti harhaan vuonna 2016 brexit-äänestyksessä Britanniassa tai Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa, kun Donald Trump voitti.

”Mikään ei ole vielä varmaa. Sanon sen hyvin painokkaasti, koska demokratiassa gallupit eivät määritä demokratiaa, ne antavat suuntaa mielipiteistä”, Macron sanoi perjantaina.

Äänestyspaikat avaavat ovensa aamuyhdeksältä Suomen aikaa, ja ensimmäisiä tuloksia odotetaan julki iltayhdeksältä äänestyspaikkojen sulkeutumisen jälkeen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut