Israel on tehnyt ilmaiskuja Gazan kaistalle

19.4. 22:43

Tel Aviv/Helsinki

Israel teki varhain tiistaina ilmaiskuja Gazan kaistalle, kertovat palestiinalaislähteet. Lisäksi Israelin asevoimat on kertonut Twitterissä iskeneensä alueelle.

Gazan alueelta ammuttiin Israeliin aiemmin raketti, jonka Israelin ohjuspuolustusjärjestelmän kerrotaan pysäyttäneen.

Israel sanoo iskeneensä äärijärjestö Hamasin kohteeseen. Israelilaislehti Haaretz kirjoittaa, että raporttien mukaan maanantaisesta raketista olisi ollut vastuussa äärijärjestö Islamilainen jihad. Mikään ryhmä ei kuitenkaan ole ottanut iskua nimiinsä.

Israelin kerrotaan iskeneen Gazan eteläosaan. Hamasin edustajan mukaan iskut osuivat tyhjiin kohteisiin.

Silminnäkijöiden ja turvallisuuslähteiden mukaan kukaan ei haavoittunut tai loukkaantunut iskuissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut