Kolme ihmistä haavoittui poliisin varoituslaukauksista Ruotsissa – äärioikeistolaista tanskalaispoliitikkoa vastustaneet mielenosoitukset yltyivät väkivaltaisiksi mellakoiksi jo neljättä päivää

Rasmus Paludan johtaa tanskalaista Stram Kurs -äärioikeistopuoluetta. Aiemmin hän on polttanut Koraanin kopioita julkisilla paikoilla.

Poliiseja partioi lähellä palavaa bussia Malmössä Ruotsissa lauantaina. Mellakointi jatkui Malmössä pitkälle sunnuntain vastaiseen yöhön.

17.4.2022 9:44 | Päivitetty 17.4.2022 22:57

Malmö

Kolme ihmistä haavoittui sunnuntaina poliisin varoituslaukauksista mellakoissa Norrköpingissä. Kaikki kolme vietiin sairaalahoitoon, mutta poliisin mukaan heidän vammansa eivät olleet vakavia.

Poliisin tiedottajan Johnny Gustavssonin mukaan poliisit eivät ampuneet ihmisiä kohti, vaan kyse oli kimmonneista luodeista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut