Sri Lankan uusi talousministeri erosi oltuaan vain päivän virassa

Maan parlamentti kokoontuu tänään ensimmäiseen istuntoonsa poikkeustilan julistamisen jälkeen.

Mielenosoitukset presidentin ja Rajapaksan perheen poliitikkojen eroamiseksi jatkuivat 4. huhtikuuta.

5.4. 12:51

Colombo

Talouskriisissä painivan Sri Lankan vasta nimitetty talousministeri Ali Sabry jätti tänään eroilmoituksensa oltuaan vasta päivän virassa.

Sabry kertoi katuvansa päätöksestään aiheutuvia hankaluuksia, mutta sanoi toimivansa maan hyväksi. Sabryn mukaan Sri Lanka kaipaa raikkaita ideoita ja ennakoivia askelia päästäkseen eroon maata vaivaavista talousongelmista.

Sri Lankan parlamentti kokoontuu tänään ensimmäiseen istuntoonsa sen jälkeen, kun maassa julistettiin lauantaina poikkeustila.

Maan oppositio torjui maanantaina presidentti Gotabaya Rajapaksan kutsun osallistua yhteishallitukseen. Oppositio luonnehti kutsua "järjettömäksi" ja vaati sen sijaan presidenttiä eroamaan maan ruoka-, polttoaine- ja lääkepulan pahenemisen takia.

Sri Lanka painii kymmenien miljardien dollareiden velan kanssa, sillä pandemia on sekä haitannut maalle tärkeää turismia merkittävästi että vähentänyt ulkomaisia rahalähetyksiä. Maa onkin neuvotellut Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa pelastuspaketista.

Sri Lankan keskuspankin johtaja Ajith Cabraal, joka oli vastustanut pelastuspaketin hakemista, kertoi maanantaina eroavansa tehtävästään.

Monien taloustieteilijöiden mielestä maan kriisiä ovat pahentaneet hallinnon virheet, vuosikausia jatkunut velkaantuminen sekä huonosti suunnitellut veroleikkaukset.

Tarvikepulan lisäksi hinnat ovat nousseet nopeasti, ja maata piinaavat pitkät sähkökatkot.

Hallitus on tunnustanut, että maassa vallitsee vakavin talouskriisi sen jälkeen kun Sri Lanka itsenäistyi Britanniasta vuonna 1948.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut