Unkari äänestää viikon päästä paitsi vaaleissa myös kansanäänestyksessä – ”Ihmisoikeuskysymyksiä ei pitäisi koskaan alistaa kansanäänestykselle”

Pääministeri Orban toivoo kansanäänestyksen osoittavan EU:lle, että unkarilaiset tukevat syrjivää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivää lainsäädäntöä. Vähemmistöjen saama tuki on kuitenkin kansan keskuudessa vahvistunut.

Unkarin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia rajoittavaa lakia vastaan protestoitiin Budapestissa 14. kesäkuuta 2021. Unkarin parlamentti hyväksyi lain seuraavana päivänä.

29.3. 19:55

Budapest/Helsinki

Voidaanko koulussa puhua homoudesta tai sukupuolen moninaisuudesta? Unkarin lain mukaan ei, EU:n mielestä ehdottomasti – mutta pian asiaa kysytään unkarilaisilta itseltään.

Vaalien yhteydessä järjestettävässä kansanäänestyksessä kysytään yhteensä neljä kysymystä, jotka liittyvät viime vuonna voimaan tulleeseen "lastensuojelulakiin". Laki esimerkiksi kieltää homoseksuaalisuudesta ja transsukupuolisuudesta kertomisen koulukirjoissa ja opetuksessa. Kansanäänestyksen kysymyksissä selvitetään kansalaisten kantaa esimerkiksi siihen, voiko seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolenkorjauksesta kertoa alaikäisille kouluopetuksessa tai mediassa.

Sekä EU että ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia rajoittavan lain muuttamista tai kumoamista. Euroopan komissio on aloittanut rikkomusmenettelyn Unkaria ja Puolaa vastaan vähemmistöjen syrjimisen vuoksi.

Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo sanoo STT:lle kansanäänestyksen olevan Unkarin pääministeri Viktor Orbanin pyrkimys osoittaa EU:lle, että unkarilaiset vastustavat EU:n kantaa. Hänen mukaansa kansanäänestyksen järjestäminen on jo lähtökohtaisesti väärin. ”Ihmisoikeuskysymyksiä ei pitäisi koskaan alistaa kansanäänestykselle.”

Laki oikeuttaa homo- ja transfobian

Unkarin hallinto on perustellut lakia lasten suojelemisella. Hatter Tarsasag -järjestö ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Unkarin-osasto huomauttavat kampanjasivustollaan, ettei kansanäänestys suojele ketään tai mitään vaan asettaa ihmisiä entistä suurempaan vaaraan oikeuttamalla homofobian ja transfobian. Jos hallitus viestii syrjinnän olevan oikein ja hyväksyttävää, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin voi järjestöjen mukaan kohdistua jopa väkivaltaa.

Setan Tarjamo sanoo, että sateenkaari-ihmisten tilanne on Unkarissa huono ja Orbanin hallinto on ollut heitä kohtaan vihamielinen. Setan sisarjärjestöt ovat Tarjamon mukaan raportoineet, että yleinen mielipide vähemmistöjen oikeuksista on vahvistunut. Samaa sanoo Amnestyn Unkarin-osaston ja Hatter Tarsasagin viime vuonna julkistama kyselytutkimus.

Kansanäänestyksen kysymykset ovat sekä Tarjamon että unkarilaisjärjestöjen mukaan kuitenkin muotoiltu manipuloivasti. ”Asiassa käytetään harhaanjohtavaa kieltä, jolla peitetään se tosiasia, että kyse on seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta sekä sateenkaari-ihmisiä koskevan tiedon kieltämisestä”,Tarjamo sanoo.

Mallia Venäjältä

Unkarin lakiin on haettu osin mallia Venäjältä, jossa "homopropagandalaki" vuodelta 2013 kieltää "vähemmistöjen ei-perinteisen elämäntyylin edistämisen". Käytännössä laki estää kaiken seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta kampanjoimisen.

Tarjamo sanoo, että Venäjän lain muotoilut ovat epämääräisempiä ja se, miten lakia tulee soveltaa, jäi lain säätämisen aikaan tulkinnanvaraiseksi. Unkarissa kielto on muotoiltu varsin kattavaksi ja sillä pyritään kieltämään se, että alaikäiset edes kuulisivat puhuttavan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Tarjamo painottaa, että kiellolla pyritään ajamaan sateenkaari-ihmiset pois näkyvistä ja myös rajoittamaan sateenkaarijärjestöjen toimintaa. ”Tällainen tukahduttaminen on erittäin haitallista vähemmistöihin kuuluville, sillä se rajoittaa huomattavasti elämää, altistaa syrjinnälle ja aiheuttaa pahoinvointia.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut