Kuinka monta lentoa on peruttu jouluna? - Ulkomaat - Aamulehti

Maailmalla on peruttu maanantaina yli 2 500 lentoa – Lentojen perumiset ovat jatkuneet joulun jälkeenkin

Syynä lentojen peruuntumiseen on pahentunut koronavirustilanne.

Lennot käynnistyivät koronarajoitusten jälkeen Tampere-Pirkkalan lentoasemalta tiistaiyönä 5. lokakuuta. Aamulehti lensi ensimmäisien mukana Latvian Riikaan. Kuva: Toni Repo / Aamulehti

27.12.2021 21:37

Ympäri maailmaa on maanantaina peruttu jälleen lisää lentoja. Sunnuntaina kerrottiin, että maailmalla oli peruttu yli 6 700 lentoa joulun aikana.

Maanantai-iltana Suomen aikaa Flight Aware -sivuston seurannan mukaan päivän aikana oli peruttu yli 2 500 lentoa ja lähes 8 000 lennon lähtö oli myöhästynyt. Syynä lentojen peruuntumiseen on pahentunut koronavirustilanne.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan suurin osa maanantaina perutuista lennoista oli kiinalaisten lentoyhtiöiden lentoja.

Lentojen perumiset koettelivat myös Yhdysvaltoja. Flight Awaren mukaan Yhdysvaltojen sisäisistä, sieltä lähtevistä ja sinne saapuvista lennoista oli jouduttu perumaan maanantaina lähes tuhat lentoa.

Lue lisää: Halpalentoterminaalille tuli puolentoista vuoden tauon jälkeen käyttöä Tampere-Pirkkalassa – Lentoaseman päällikkö on toiveikas: ”Tarjonta luo kysyntää”

Kiireisin matkustussesonki

Lentojen peruuntumiset ovat osuneet yhteen vuoden kiireisimmistä matkustussesongeista.

Mittava määrä lentäjiä, matkustamo­henkilöstöä ja muuta henkilökuntaa on joutunut jäämään pois töistä koronaviruksen vuoksi. Henkilöstöä on sairastunut, minkä lisäksi monet ovat joutuneet jäämään karanteeniin korona-altistuksen takia.

Yhdysvaltojen länsiosissa peruttiin maanantaina lentoja myös talvisen ja lumisen sään vuoksi. Euroopassa muun muassa Lufthansa ja British Airways ovat joutuneet perumaan lentoja.

Suomessa Helsinki-Vantaan lentokentällä oli maanantaina myöhässä joitakin lähteviä ja saapuvia lentoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut