Britannian oikeus hyväksyi Julian Assangen luovuttamisen Yhdysvaltoihin – uhkana jopa 175 vuoden vankeustuomio - Ulkomaat - Aamulehti

Britannian oikeus hyväksyi Julian Assangen luovuttamisen Yhdysvaltoihin – uhkana jopa 175 vuoden vankeustuomio

Mahdollisen luovuttamisen käsittely jatkunee päätöksen jälkeen edelleen muissa oikeusasteissa.

Wikileaksin perustaja Julian Assange kuvattiin Britanniassa 12. tammikuuta 2020. Nyt Britannian tuomioistuin katsoo, ettei hänen luovuttamiselleen Yhdysvaltoihin ole estettä.

10.12.2021 12:54 | Päivitetty 10.12.2021 13:28

Lontoo

Britannian vetoomustuomioistuin katsoo, ettei tietovuotaja Julian Assangen luovuttamiselle Yhdysvaltoihin ole estettä. Tammikuussa alempi oikeusistuin katsoi, ettei Wikileaks-vuotosivuston perustajaa voi luovuttaa, koska hänen mielenterveytensä on hyvin horjuva ja itsemurhariski on korkea.

Assangea ei kuitenkaan tuolloin vapautettu takuita vastaan odottamaan päätöstä valituksesta, koska oikeuden mukaan oli merkittäviä syitä uskoa, että hän pakenisi.

”Tämä on oikeusmurha”, kommentoi Assangen morsian ja hänen asianajajaryhmänsä jäsen Stella Moris tuoreeltaan Twitterissä.

Assange on ollut vankilassa vuodesta 2019. Sitä ennen hän piileskeli Ecuadorin Lontoon-suurlähetystössä vuodesta 2012.

Assangen tapauksen oikeuskäsittely tuskin tulee perjantaina päättymään, oli päätös mikä tahansa. Jos Yhdysvaltojen valitus hyväksytään, asia palaa alemman oikeusasteen käsiteltäväksi. Kumpikin osapuoli voi niin ikään vielä valittaa perjantain päätöksestä Britannian korkeimpaan oikeuteen.

Jopa 175 vuoden vankeustuomio uhkaa

Assangea odottaa Yhdysvalloissa yhteensä 18 syytettä, jotka liittyvät Wikileaksin julkaisemiin salaisiksi luokiteltuihin asiakirjoihin.

Vuodetussa noin puolen miljoonan asiakirjan aineistossa käsiteltiin muun muassa Afganistanin ja Irakin sotatoimiin liittyviä yksityiskohtia. Yhdysvaltain hallinto väittää, että Assange olisi auttanut entistä tiedusteluanalyytikkoa Chelsea Manningia varastamaan vuodetut asiakirjat.

Assange voisi saada Yhdysvalloissa jopa 175 vuoden vankeustuomion.

Päivitys 10.12.2021 kello 13.27: Päivitetty uutista Assangea odottavilla syytteillä ja asianajajaryhmän kommenteilla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut