Venäjä sanoo ottaneensa kiinni kolme ukrainalaista vakoojaa - Ulkomaat - Aamulehti

Venäjä sanoo ottaneensa kiinni kolme ukrainalaista vakoojaa

FSB ei paljastanut, mistä ja milloin vakoojiksi väitetyt ukrainalaiset on otettu kiinni.

2.12.2021 12:56

Moskova

Venäjä on ilmoittanut ottaneensa kiinni kolme ukrainalaista, joiden se sanoo olevan vakoojia. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB kertoo yhden kiinni otetuista suunnitelleen räjähdeiskua.

FSB ei paljastanut, mistä ja milloin vakoojiksi väitetyt ukrainalaiset on otettu kiinni.

Venäjän mukaan kaksi kiinni otetuista, isä ja poika, ovat myöntäneet olevansa Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n rekrytoimia. FSB sanoo kaksikon matkustaneen Venäjälle keräämään tietoa ja ottamaan valokuvia ja videoita "strategisesti tärkeistä kohteista ja liikenneinfrastruktuurista".

Räjähdeiskun suunnittelijaksi kerrotun kolmannen kiinni otetun FSB sanoo toimineen korkeatasoisen ukrainalaisen tiedusteluviranomaisen alaisuudessa. Turvallisuuspalvelun mukaan kiinniotto tehtiin väitetyn vakoojan ollessa matkalla rikospaikalle tuhoaseita hallussaan. Suunnitellun iskun paikkaa ja aikaa FSB ei kertonut.

Viime kuussa FSB ilmoitti, että korkea-arvoinen Ukrainan puolustusministeriön viranomainen oli tuomittu kuuden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen Venäjän turvallisuuden vastaisten rikosten valmistelusta.

Venäjän ja Ukrainan välit ovat entisestään huonontuneet jännitteiden kiristyessä Itä-Ukrainassa. Länsimaat ja riippumattomat lähteet ovat varoittaneet, että venäläisjoukkoja on kerääntynyt lähelle Ukrainan rajaa. Ukrainan länsimaiset liittolaiset ovat kertoneet uskovansa Venäjän valmistelevan hyökkäystä Ukrainaan, mutta Venäjä on tyrmännyt väitteet.

Vakoojatapaukset ovat lisääntyneet Venäjällä viime vuosina erityisesti sen jälkeen kun välit lännen kanssa huononivat Venäjän liitettyä Krimin niemimaan itseensä. Monissa tapauksissa kyse on ukrainalaisista, mutta jotkin tapaukset liittyvät Puolaan ja Baltian maihin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut