Suora lähetys: Niinistön tiedotustilaisuus Moskovasta - Ulkomaat - Aamulehti

Niinistön mukaan Putin lupasi keskustella Saimaan kanavan puukuljetuksista Venäjän hallinnon kanssa – presidentit puhuivat myös ”Helsingin hengestä”

Presidentti Sauli Niinistö tapasi venäläisen virkaveljensä Vladimir Putinin kanssa Moskovassa. Maiden kahdenvälisten suhteiden lisäksi keskustelunaiheina olivat alueelliset ja kansainväliset kysymykset. Fennovoima tai Aleksei Navalnyin tilanne eivät olleet tapaamisessa esillä.

Vladimisr Putin ja Sauli Niinistö tapasivat Helsingissä elokuussa 2019.

29.10. 14:35 | Päivitetty 29.10. 19:39

Presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat perjantaina ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen Moskovassa.

Asialistalla tapaamisessa olivat jälleen muun muassa lännen ja Venäjän kiristyneet välit ja se, miten niitä voitaisiin parantaa.

Suomen osalta keskusteluissa nousivat taas esille muun muassa Saimaan kanavan kautta kulkevat raakapuukuljetukset.

Venäjä on ilmoittanut keskeyttävänsä raakapuukuljetukset kanavan kautta marraskuussa. Asia liittyy Venäjän uusiin tuontirajoituksiin. Ne eivät koske pelkästään Suomea, eikä niitä ole tulkittu poliittiseksi viestiksi Suomelle. Päätös ei myöskään haittaa mittavasti Suomen metsäteollisuutta.

Niinistön mukaan Putin kertoi kuitenkin ottavansa Venäjän hallituksen kanssa nimenomaan Saimaan kanavan osalta tilanteen esille.

Niinistö kertoi keskustelleensa Putinin kanssa Moskovassa myös ”Helsingin hengestä” ja siitä, että edes minimitason keskinäisen luottamuksen vahvistaminen kansainvälisessä järjestyksessä olisi tärkeää.

Hän kertoi keskustelleensa Putinin kanssa myös kansainvälisestä politiikasta ja totesi Putinin kantavan huolta muun muassa Iranin ydinasesopimusneuvotteluista.

Niinistö ei pitänyt sopivana siteerata suoraan Putinin näkemyksiä kansainvälisestä politiikasta.

Presidentit tapasivat ensimmäisen kerran sitten vuoden 2019. Niinistö mainitsi myös, että Putinista välittyi ”varovaisuus” koronan ja siltä suojautumisen osalta. Hän ei täsmentänyt tarkemmin, miten varovaisuus näkyi.

Niinistö myös arvioi, että matkailun avautuminen Venäjän ja Suomen välillä viivästynee väistämättä rajoituksien takia. Venäjän koronatilanne on jälleen synkentynyt viime viikkoina.

Helsingin henki esillä

Niinistö kertoi keskustelleensa Putinin kanssa Moskovassa myös ”Helsingin hengestä” ja siitä, että edes minimitason keskinäisen luottamuksen vahvistaminen kansainvälisessä järjestyksessä olisi tärkeää.

”Putin ymmärsi tämän ajatuksen”, presidentti totesi.

Niinistö on pitänyt eri yhteyksissä esillä ajatusta, että Helsingissä vuonna 1975 järjestetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen 50-vuotisjuhlan yhteydessä voitaisiin järjestää huippukokous Suomessa vuonna 2025.

Hän kertoi Putinin kantavan huolta muun muassa Iranin ydinneuvotteluista. Suoraan Putinin ajatuksien siteeraamista presidentti ei kuitenkaan pitänyt sopivana.

Myös ilmastonmuutos oli esillä. Niinistöltä kysyttiin, mitä hän ajattelee Venäjän ilmastotoimista.

Presidentti sanoi, että esille oli tullut muun muassa metsien hoito ja arvostus hiilinieluna, jota hänen mukaansa myös Venäjällä tehdään.

Navalnyista ei puhuttu tällä kertaa

Niinistö totesi, ettei hän keskustellut Putinin kanssa tällä kertaa Venäjällä vangitun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tilanteesta. Niinistö on nostanut Navalnyin tilannetta aiemmin aktiivisesti esille.

Sen sijaan Niinistö kertoi ottaneensa esille Venäjän käytännön määritellä ”ulkomaalaiseksi agentiksi” erilaisia kansalaisjärjestöjä ja aktivisteja. Hän sanoi Putinin myöntäneen, että kyseinen säädöksen soveltaminen on levinnyt tarpeettoman laajalle.

Myöskään Fennovoiman ydinvoimahanke ei ollut esillä keskusteluissa.

Hanke on ollut viime päivinä otsikoissa muun muassa sen jälkeen, kun STT kertoi, että Suomen puolustusministeriö haluaa Fennovoiman ydinvoimalasta laadittavaksi riskianalyysin. Ministeriö on esittänyt, että analyysilla täydennetään voimalan vaatimaa rakentamislupapäätöstä.

Hankkeen käänteet kiinnostavat Kremliä, sillä venäläinen valtionyhtiö Rosatom on tytäryhtiöidensä kautta Fennovoiman osaomistaja ja laitostoimittaja.

Kysymys myös HS:n tilanteesta

Niinistö kommentoi myös Helsingin Sanomien toimittajien saamia rikossyytteitä, kun lehden toimittaja tiedusteli hänen näkemyksiään asiasta. Niinistö vastasi kysymykseen epäsuorasti.

”Meillä on rikoslaki, jota sen säätänyt eduskunta on tarkoittanut noudatettavaksi. En tunne syytteiden yksityiskohtia”, hän kommentoi.

Kolmea Helsingin Sanomien toimittajaa vastaan nostettiin perjantaina syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrityksestä. Syytteet koskevat HS:n joulukuussa 2017 julkaisemaa artikkelia Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua artikkelikokonaisuutta.

Aamulehteä ja Helsingin Sanomia julkaisee Sanoma Media Finland, joka on myös STT:n enemmistöomistaja.

Paljon kansainvälisiä tapaamisia

Niinistön Moskovan-vierailun alla Suomen ulkopoliittisella johdolla on ollut poikkeuksellisen paljon tärkeitä kansainvälisiä tapaamisia.

Sotilasliitto Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin ulkopoliittinen johto tapasi maanantaina Helsingissä. Tämän lisäksi Niinistö tapasi tiistaina Helsingissä Viron presidentin Alar Karisin ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) Norjan Tromssassa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin.

Pääministeri Sanna Marin (sd) puolestaan tapasi Berliinin-vierailullaan Saksan väistyvän liittokanslerin Angela Merkelin ja tämän todennäköisen seuraajan, sosiaalidemokraattien liittokansleriehdokkaan Olaf Scholzin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut