Norjan jousiasehyökkäys: epäiltyä esitetään vangittavaksi - Ulkomaat - Aamulehti

Poliisi: Norjan iskun tärkeimmäksi motiiviksi vahvistumassa epäillyn tekijän sairaus – uskonnollinen motiivi näyttää epätodennäköisemmältä

"Näyttää siltä, että kyse on henkilöstä, jolla on ollut vähän yhteyksiä muihin ihmisiin."

Norjan jousiasehyökkäyksestä epäilty on vangittu. Kongsbergissä ihmiset toivat perjantaina 15. lokakuuta kynttilöitä ja kukkia uhrien muistoksi.

15.10.2021 6:32 | Päivitetty 16.10.2021 18:01

Norjan Kongsbergin keskiviikkoisen hyökkäyksen motiiveista tärkeimmäksi on entistä varmemmin nousemassa epäillyn tekijän psyykkinen sairaus. Sen sijaan on heikentynyt oletus, että tekojen takana olisi uskonnollinen motiivi.

Keskiviikon veritekojen jälkeen heräsi kysymys tekijäksi epäillyn 37-vuotiaan miehen kääntymisestä islaminuskoon.

Poliisitarkastaja Per Thomas Omholt sanoi, että poliisin mukaan näyttää kuitenkin siltä, että kääntyminen ei ole ollut perinpohjaista.

"Tutkinta vahvistaa olettamusta, että hän ei ole kääntynyt kovin tosissaan. Hän ei ole noudattanut perinteitä, jotka ovat tavallisia siinä kulttuurissa ja uskonnossa. Hypoteesi hänen kääntymisestään islamiin on heikentynyt”, Omholt sanoi tiedotustilaisuudessa lauantaina.

Sen sijaan on vahvistunut teoria, jonka mukaan motiivina olisi epäillyn sairaus sekä se, ettei kukaan muu ole sekaantunut hyökkäykseen.

Omholtin mukaan mikään ei viittaa siihen, että tekijäksi epäilty olisi keskustellut tai työskennellyt yhdessä jonkun kanssa.

"Päinvastoin näyttää siltä, että kyse on henkilöstä, jolla on ollut vähän yhteyksiä muihin ihmisiin”, Omholt jatkoi.

Kuolonuhreiksi valikoitui satunnaisia ihmisiä

Keskiviikkona tapahtuneessa hyökkäyksessä kuolleet näyttävät poliisin mukaan olleen satunnaisia uhreja. Surmansa saivat 52-, 56-, 75- ja 78-vuotiaat naiset sekä 75-vuotias mies.

Kuolonuhreja löydettiin sekä sisä- että ulkotiloista.

Kolme muuta ihmistä haavoittui hyökkäyksessä, mutta he kaikki ovat päässeet jo sairaalasta.

Hyökkäyksessä käytettiin poliisin mukaan kolmea asetta, joista yksi oli jousi ja nuoli.

Iskusta epäillyn miehen terveys on poliisin mukaan heikentynyt eikä häntä voida tällä hetkellä enää kuulustella.

Epäilty on syntynyt ja kasvanut Norjassa mutta on Tanskan kansalainen.

Tämä iskusta tiedetään

Viisi ihmistä kuoli ja kolme haavoittui jousiasehyökkäyksessä Norjan Kongsbergissä 13. lokakuuta.

Epäillyn kiinni ottamisessa kesti noin puoli tuntia siitä, kun operaatio alkoi.

Poliisin mukaan mies olisi käyttänyt ainakin yhtä asetta jousiaseen lisäksi.

Kyse näyttää olevan terroriteosta, sanoo Norjan turvallisuuspoliisi.

Epäillyn on 37-vuotias Tanskan kansalainen, joka on kuitenkin syntynyt ja asunut Norjassa koko ikänsä.

Poliisin mukaan epäilty on kääntynyt islaminuskoon ja hänellä oli yhteyksiä radikaaleihin piireihin. Poliisi oli ollut huolissaan miehen radikalisoitumisesta.

Ihmiset ovat tuoneet yökkäyksen uhrien muistoksi on kynttilöitä ja kukkia Kongsbergissä. Kuva perjantailta 15. lokakuuta.

Päivitys 16.10.2021 kello 18: Päivitetty juttu kauttaaltaan tuoreemmilla tiedoilla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut