Taleban palauttaa amputoinnin rangaistukseksi: ”Käsien katkominen on välttämätöntä” - Ulkomaat - Aamulehti

Taleban palauttaa amputoinnin rangaistukseksi: ”Käsien katkominen on välttämätöntä”

Talebanin vankilaministeri Nooruddin Turabi kertoo haastattelussa, että kännykät, videot ja valokuvat pysyvät sallittuina.

Talebanin taistelijat pysäyttivät auton Kabulissa tarkastusta varten elokuussa.

24.9. 13:58

Taleban palauttaa käsien amputoinnin rangaistuksena rikoksista, sanoo Talebanin vankilaministeri Nooruddin Turabi.

”Käsien katkaiseminen on aivan välttämätöntä turvallisuuden kehittymisen kannalta”, Turabi sanoo uutistoimisto AP:n haastattelussa.

Turabi on Talebanin perustajajäseniä ja osallistui jo 1980-luvulla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. 1990-luvulla hän toimi Talebanin oikeusministerinä ja uskonnollisen poliisin ministerinä, joka vastasi Talebanin ankaran sharialaintulkinnan panemisesta täytäntöön.

Nyt Turabi on hieman yli 60-vuotias. Hän on yksi Taleban-ministereistä, jotka ovat YK:n pakotelistalla.

Länsimaissa järkyttivät 1990-luvulla Talebanin urheilustadioneilla järjestämät julkiset teloitukset, joihin osallistui satoja miehiä.

Turabi ei osaa vielä sanoa, aikooko Taleban palauttaa teloitukset julkisiksi. Hänen mukaansa ministeriö ei ole toistaiseksi päättänyt kantaansa. Hän pitää rangaistusten järjestämistä Talebanin sisäisenä asiana.

”Kaikki arvostelivat meitä rangaistuksista stadioneilla, mutta me emme koskaan sanoneet mitään heidän laeistaan ja rangaistuksistaan. Meille ei voi sanella, minkälaisia lakiemme pitäisi olla. Me seuraamme islamia ja perustamme lakimme Koraaniin.”

Kuolemanrangaistus on ollut Afganistanissa käytössä Talebanin valtakausien välissäkin. Tuomioita on pantu täytäntöön myös 2010-luvulla. Esimerkiksi vuonna 2016 Afganistan teloitti kuusi terrori-iskuista tuomittua Taleban-taistelijaa.

Tiedot teloitusten määrästä viime vuosilta ovat epävarmoja.

Teloitukset olivat 1990-luvulla julkisia mutta oikeudenkäynnit eivät, eikä niissä usein ollut ammattituomareita.

Nyt Turabi sanoo, että oikeudenkäynteihin osallistuisi useita tuomareita, jotka voisivat olla myös naisia.

Toistaiseksi mitkään Talebanin lupaukset naisten oikeudesta julkisiin virkoihin eivät ole toteutuneet.

Turabi oli osaltaan edistämässä sukupuolten välistä tiukkaa erottelua.

Turabi tunnettiin 1990-luvulla ankarana ministerinä, joka kielsi musiikin ja urheilun. Hän pakotti ministeriön työntekijät käyttämään turbaania ja kasvattamaan partaa ja rankaisi parran trimmaamisestakin.

Turabi oli osaltaan edistämässä sukupuolten välistä tiukkaa erottelua. Uskontopoliisin ministerinä vuonna 1996 hän huusi haastattelemaan tulleelle naistoimittajalle, pakotti tämän ulos ja löi miestä, joka yritti puolustella.

Tällä kertaa Turabi antoi haastattelun AP:n toimittajalle Kathy Gannonille.

”Me olemme muuttuneet”, Turabi sanoi hänelle.

Talebanin toistelemille lupauksille muutoksista ei ole toistaiseksi juuri nähty katetta. Naisten ja tyttöjen oikeuksia on vähennetty nopeasti sen jälkeen kun Taleban valtasi maan elokuun puolivälissä.

Turabi kuitenkin vahvistaa, että Taleban ei aio palata 1990-luvun mediapimentoon. Kännykät, valokuvaaminen ja videot pysyvät sallittuina. Turabi näkee ne mahdollisuutena tavoittaa suurempia kansanjoukkoja.

”Nyt me voimme tavoittaa satojen ihmisten sijaan miljoonia.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos