Lue tästä: näin suomalaiset muistelevat WTC-iskuja - Ulkomaat - Aamulehti

WTC-iskujen kauhu painui myös suomalaisten mieliin – lue tästä 33 riipaisevaa muistoa: ”Koko illan katsoin kuin jotakin kauhuelokuvaa”

Lauantaina on kulunut tasan 20 vuotta World Trade Centerin pilvenpiirtäjien terrori-iskusta. Dramaattiset tapahtumat ovat painuneet lähtemättömästi myös monen suomalaisen mieleen. Tässä jutussa 33 Aamulehden lukijaa jakaa oman muistonsa.

Ihmiset kerääntyivät televisioiden ääreen seuraamaan uutisia Helsingin Stockmannilla WTC-iskujen jälkeen 11. syyskuuta 2001. Myös Aamulehdelle muistonsa jakaneet lukijat muistavat kerääntyneensä televisioiden ääreen seuraamaan uutislähetyksiä.

11.9. 0:15

Aamulehti

Tasan 20 vuotta sitten kaksi kaapattua matkustajakonetta törmäsi WTC:n kaksoistorneihin New Yorkin ytimessä. Kuvat syyskuun 11. päivän dramaattisista tapahtumista ovat painuneet myös monen suomalaisen mieleen.

Aamulehti kysyi lukijoilta, missä he olivat, kun tieto WTC-iskuista saavutti Suomen. Yli sata lukijaa kertoi oman muistonsa. Tässä jutussa niistä julkaistaan 33.

33 riipaisevaa muistoa

”Olin 12-vuotias ja luokkakaverini luona leikkimässä, kun telkkarista alkoi tulla uutisia toisensa perään. Olin juuri vuotta aiemmin kuvauttanut itseni tornien edessä lomamatkalla, joten tuli vahvat tunteet nuoresta iästä huolimatta. Se oli kyllä tapahtuma, joka jäi mieleen. Sen jälkeen on sattunut monta terrori-iskua maailmalla, ja joka kerta ne tuntuvat pahoilta ja saavat ajattelemaan maailman pahuutta.”

Kristiina Pyylampi, Kangasala

”Olin tulossa sairaalalta katsomasta miestäni. Hakametsän hallin kohdalla kuulin radiosta jotain. Mutta todellisuus iski vasta kotona, kun avasin television. Koko illan katsoin kuin jotakin kauhuelokuvaa. Pelottavaa. Muistan päivän hyvin, ja se uhrien määrä ja heidän kohtaamansa kauhu eivät unohdu koskaan.”

Tuula Alamäki, Tampere

”Olin juuri tullut koulusta bussilla kotiin. Muistan, että keli oli aurinkoinen. Äiti oli tekemässä ruokaa ja pysähdyin katsomaan telkkarista, että mitä siellä on tapahtunut. Suorassa lähetyksessä toinen lentokone osui torniin. Oli aika epätodellinen olo. Muistan tilanteen edelleen kuin se olisi tapahtunut viime viikolla.”

Ville Naukkarinen, Ylöjärvi

”Tulin juuri vaunulenkiltä sisälle puolivuotiaan esikoisemme kanssa, laitoin television päälle ja aloin riisua vauvalta ulkovaatteita sohvalla. Televisioruudussa näkyi kaksi tornia, joista toinen oli liekeissä ja lentokone lähestyi juuri toista törmäten siihen. Ensimmäinen ajatus oli, että onpa outoa, että televisiosta tulee tällaista ”toimintaelokuvaa” keskellä päivää, kunnes tajusin lähetyksen olevan suora, tämän tapahtuvan oikeasti ja kyseessä olevan WTC-tornit. Tuntui hyvin epätodelliselta ja järkyttävältä. Kyllä loppupäivän puuhat meni sitten seuratessa tapahtumia ja ajatellen, että tämä ei voi olla totta. Kuinka helposti terroristit pääsivätkään koneiden ohjaamoon ja voisiko tämä tapahtua uudelleen missäpäin maailmaa tahansa. Jotenkin ajattelee vuosipäivänä , että jotkin terroristit saattaisivat muistuttaa tapahtumasta ja ”juhlistaa” päivää tekemällä vastaavan iskun uudelleen.”

Minna Keronen, Tampere

”Olimme muuttaneet pari kuukautta aikaisemmin Yhdysvaltoihin. Olin kotona pienen vauvamme kanssa aamutoimissa, ja mieheni soitti töistä kertoen lentokoneen törmänneen WTC-torneihin. Ajattelin kyseen olleen pienkoneesta ja avasin tv:n. Pian toinen kone törmäsi suorassa lähetyksessä. Tuntui epätodelliselta kuin olisi katsonut elokuvaa. Mieleen tulee turvattomuuden tunne vieraassa maassa ja suru iskuissa kuolleiden ihmisten omaisten vuoksi.”

Mari Kuusjärvi, Tampere

”Tyttäremme otti ensiaskeleensa, joita en nähnyt, kun katsoin WTC- tornien iskuja uutisista. Mieheni onneksi näki. Yllättävän hyvin muistuu se ilta ja tunnelma mieleen.”

Ritva Perämäki, Keuruu

”Tein tuolloin luonto-opastuksia ja odottelin ryhmää saapuvaksi parin tunnin retkeä varten. Kuuntelin auton radiota ja siellä kerrottiin pienkoneen törmänneen pilvenpiirtäjään New Yorkissa. Mietin, että mitähän ihmettä nyt, kuinka tuollaista käy. Sitten bussi kaartoi paikalle ja lähdettiin kävelemään. Palasin reilun kahden tunnin päästä autolle ja sitten olikin aika erilaista uutista menossa. Kaahasin 10 kilometriä kotiin, telkkari päälle ja loppu on kirjaimellisesti historiaa. Epäusko on varmaan sana, johon ajatukset kiteytyvät.”

Antti Pitkänen, Lahti

”Olin työvuorossa tamperelaisessa urheilukaupassa, jossa työskentelin opintojeni ohessa. Isäni soitti minulle kesken päivän ja sanoi, että lentokone on just lentänyt päin WTC-tornia New Yorkissa. Ensireaktioni oli naurahdus, ihmettelin isälle mikä ihmeen pilailusoitto tämä nyt on. Nopeasti tajusin ettei kyse ole vitsistä. Työvuorosta päästyäni juoksin parhaan ystäväni luo, jossa istuimme loppuillan tv:n ääressä epäuskoisina ja järkyttyneinä seuraamassa uutislähetyksiä. Niihin hetkiin ja tunnelmiin pystyy edelleen palaamaan kuin ne olisivat ihan tuoreita. Olen kahdesti vieraillut Ground Zerolla, ja paikka on hyvin koskettava vaikka onkin keskellä New Yorkin vilinää ja kylmää rahamaailmaa. On todella vaikea edelleen uskoa, että niin todella tapahtui. Sitä torneissa olleiden ihmisten tai heidän läheistensä kauhua ei pysty kuvittelemaan.”

Miia Hiiri, Tampere

”Oli puintiaika ja täytin viljankuivaajaa. 12-vuotias poikani tuli koulusta, ja siellä oli asiasta puhuttu. Hän tuli suoraan kuivaamolle ja kertoi asiasta. En ensin oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, mutta kun menin työni tehtyäni teeveen ääreen, kauhea totuus alkoi valjeta. Aika haalistaa muistot, ja ei tämä maailma ainakaan paremmaksi ole mennyt.”

Jorma Pohto, Ylihärmä

”Olin tullut kotiin ja menin yläkertaan ja avasin television. Ajattelin ensin että mikä elokuva tähän aikaan tulee kun näin suora että kaksi lentokonetta syöksyy muutaman minuutin välein suoraan torneihin. Ei ollutkaan elokuvaa vaan totta suorassa lähetyksessä. Tunne oli järkytys. Voiko tällaista oikeasti tapahtua? Maailma on mennyt vielä pahemmaksi, tuntuu että tästä ei ole opittu mitään.”

Liisa Mäkitalo, Lempäälä

”Olin Helsingissä Finnvox-studiolla viimeistelemässä Joulun ihme -joululevyäni. Oli vielä yksi laulu laulamatta ja se oli Konsta Jylhän Joululaulu, se, missä kerrotaan lapsen kulkevan yksin äitinsä haudalle. Siihen meni pitkän aikaa, koska itkin vähän väliä sitä laulaessani. Totta kai se on koskettava laulu, mutta ihmettelin kyllä, miksi se oli niin vaikeaa. Kun olimme sitten viimein saaneet sen valmiiksi, menin äänittäjän kanssa Finnvoxin kahvioon. Ihmettelimme, kun kaikki kahviossa olleet olivat vakavia ja tuijottivat tv:tä. Emme heti ymmärtäneet, mitä sieltä tuli. Oliko kyseessä joku fiktiivinen dokumentti tai jotain, kunnes tajusimme sen olevan oikeaa uutiskuvaa WTC-torneista. Järkyttävän ahdistava olotila. Koko ajan kotiin ajaessani mietin miksi tuo laulu oli jäänyt yksin viimeiseksi juuri tuolle päivälle. Ajatuksissani ja rukouksissani olivat kaikki, joita tuo katastrofaalinen tragedia oli kohdannut. Edelleen täysin epätodellinen tunne. Kesti yhdeksän vuotta ennen kuin joulukonserteissa pystyin laulamaan sitä laulua.”

Pentti Hietanen, Kangasala

”Minä olin kuumeisen kuopuksen kanssa kotona Oulussa. Itse asiassa torkuin sohvalla hän kainalossa. Uutiset alkoivat vyöryä ja fiilis oli lähinnä toimintaleffaa katsellessa. Illan mittaan lapsilta vaivihkaa seurattiin lasten isän kanssa uutisia. Yö meni valvoessa ja yrittäessä ymmärtää, mitä oli tapahtunut ja miten se vaikutti kaikkeen. Viikon päästä siitä lensin Helsinkiin. Jostain syystä kone kaarsi ydinkeskustan yli. Ei ollut millään aiemmalla lennolla sitä tehnyt, ja siitä tuli aika spooky (aavemainen) olo. Surua ja huoltakin edelleen.”

Marika Ropponen, Kuopio

”Ajoin bussia kohti Tamperetta, kun uutisissa kerrottiin lentokoneen lentäneen päin pilvenpiirtäjää. Seuraavaksi kerrottiinkin, että toinenkin kone oli lentänyt jonnekin, minne ei pitäisi. Vähän sekavalle aluksi kuulosti. Soitin miehelle kotiin, että pistä telkkari päälle – jotain kauheata tapahtuu Amerikassa. Kotiuduttuani kattelin hämmästyneenä, voiko olla totta. Tuntui tietysti vähän pelottavalle, koska olimme parin päivän päästä lähdössä lomalle lentokoneella. Kaikkea näköjään voi tapahtua!”

Mirja Perukangas, Nokia

”Asuin tuolloin Jyväskylässä ja olin juuri tullut töistä kotiin, kun veljeni soitti ja kertoi, että lentokoneet ovat osuneet WTC-torneihin. Ajattelin, että veli lienee taas pelannut liikaa videopelejä, kun horisee niin outoja. Avasin television ja oli kauhussa pitelemistä. Kyllä se muutti maailmaa. Mutta ei kuitenkaan riittävästi, sillä viisi vuotta tuon tapahtuman jälkeen eli vuonna 2006 ryhdyin lentoemännäksi eivätkä tapahtumat olleet ollenkaan mielessä enää silloin saati, että olisi pelännyt jotain vastaavaa tapahtuvan. Koneen ohjaamoon ei tietenkään silloin enää kellään muulla kuin henkilökunnalla ollut asiaa.”

Leena Skur, Tampere

”Tampellan alueella jugend-talossa päivällisellä asiakkaiden kanssa, josta jatkettiin pubiin. Ensimmäisen jälkeen ajatus oli onnettomuudesta, toisen jälkeen terroristiteko. Yksi nykyajan suurimmista tragedioista. Viha eri yhteiskuntia vastaan pitää olla suuri. Antaneet aivopestä itsensä ilman järkevää määränpäätä.”

Ari Takala, Singapore

”11.9.2001 olin Yhdysvaltain länsirannikolla Oregonissa, Eugenen kaupungissa, jonne olin saapunut kaksi päivää aiemmin opettamaan suomen kieltä University of Oregoniin. Oli kaunis, aurinkoinen aamu, ja olin juoksemassa aamulenkkiä lämpimässä säässä, kun vastaani tuli itkevä nainen lapsensa kanssa. Ihmettelin, mistä oikein oli kyse. Kun palasin lenkiltä takaisin ystäväperheeni kotiin, perheen äiti Janet pyysi minut television ääreen. Silloin sain tietää, mitä hirvittävää maan toisella rannikolla oli juuri tapahtunut. Ystäväperheeni ripusti ulko-oveensa Yhdysvaltain lipun, jossa oli musta surunauha. Ja saman viikon lopulla pidettäväksi suunniteltu Eugene Celebration -tapahtuma muutettiin iloisesta juhlaparaatista hiljentymishetkeksi, jossa seisoimme yhdessä kynttilät kädessä. Aikamoinen aloitus Amerikan-vuodelleni!”

Hanna-Marika Mitrunen, Tampere

”Muistan hyvin. Olin Aamulehden auditorion ovella menossa yläkerroksiin viemään kahvitusta henkilökunnalle. Kaikki toimittajat ryntäsivät alakertaan auditorioon katsomaan koska Amerikkaan on hyökätty. Kaikki huusivat ja juoksivat tosi lujaa katsomaan isolta näytöltä tapahtumaa. Kahvitus siirtyi toiseen päivään, koska toimittajat olivat täystyöllistettyjä. Juttuja piti saada lähtemään yleisölle. Ikimuistettava päivä. Kun kotiin, heti tv:stä katsomaan juttua uudestaan. On hyvin arka asia varsinkin USA:sta oleville ihmisille. En myöskään unohda tapahtumaa koskaan!”

Marja-Leena Virkki, Tampere

”Olin armeijassa alokkaana, kun ryhmänjohtaja kuuli jostain, mitä oli tapahtunut. Kyllä siinä kävi mielessä, että mitä tästä seuraa? Lähdetäänkö kohta rajalle? Illalla sitten ihmeteltiin tv-lähetyksistä tapahtunutta. Olihan tuo epätodellista. Ei tiedetty, kuka tuon teki ja miksi. Onko koneita tulossa lisää? Mitä tulee tapahtumaan? Hyvin ovat jääneet muistiin nuo tunteet. Edelleen sitä ihmettelee. Nythän noihin asioihin on tullut selvyyttä ja taustojakin on tiedossa. Kyllä moni asia muuttui tuon päivän jälkeen, matkustamisessa ja suhtautumisessa terrorismiin.”

Mikko Helminen

”Olin kotona kolmen viikon ikäisen tyttären ja ystävän kanssa, kun ystäväni sai puhelun, jossa käskettiin avata telkkari. Olimme hyvin järkyttyneitä, kun ruutuun tuli juuri toinen lentokone päin toista tornia. Tunne oli erittäin vaikea hahmottaa, kun oli sekavat tunteet. Tyttäreni on nyt 20-vuotias, edelleen ajatukset heidän puolesta.”

Ronja Tammisara, Vantaa

”Olin Lamminpäässä Teivon lihassa ostamassa Arinamakkaraa. Radio kertoi pienkoneen törmänneet WTC-torniin. Kotona viiden minuutin päästä tv auki ja todellisuus selvisi! Olipas tapahtuma! Saksassa seuraavana päivänä tv oli täynnä tapahtunutta ja terroristien Saksan-yhteyksiä.”

Harri Valoma, Tampere

”Autossa töistä kotiin, Tikkakoskelta Säynätsalon Lehtisaareen. Kuulin radiosta. Kotiin päästyäni nauhoitan vhs:lle jonkun kanavan koko illan. Ei siinä oikein ymmärtänyt tuntea mitään. Jotain suurta oli tapahtunut.”

Kalle Vastamäki

”Olin WTC-iskujen aikaan 5-vuotias pieni tyttö. Muistan, kun näimme televisiosta koulussa, kuinka pahat seuraukset iskuista oli. En tajunnut sitä silloin, mutta äitini kertoi kotona, mitä tapahtuma tarkoitti. Tunsin pelkoa ja vihaa, ajattelin, että kuka paha ihminen noin voisi tehdä muille ihmisille. Edelleen tunnen vihaa, surua ja katkeruutta tapahtumasta.”

Emilia Helin, Tampere

”Olin ensimmäisen syksyn opiskelija Tampereen yliopistossa ja käynnissä oli opintosyksyn korkkaava kaupunkisuunnistus pitkin Tamperetta. Jossakin vaiheessa alkoi itse kullekin tekstiviestejä ja puheluita tulla New Yorkin tapahtumista. Suunnistus päättyi silloiselle yo-talolle, jossa biletunnelman sijaan päädyimme 9/11- tapahtumien sen ajan live-seurantaan valkokankaalta. Tuolloin ja yhä tänään ajattelen, että kyseiset teot ja koetut tapahtumat edustavat tietynlaista symbolista virstanpylvästä kansanvälisen terrorismin harjoittamisesta niin sanotun suuren yleisön edessä ja reaaliajassa. Muistan tuolloin 18-vuotiaanakin kokeneeni – täällä peräpohjolassakin – jonkinasteisen hetkellisen turvattomuuden tunteen tapahtumia uutiskanavilta seuratessani. Nimi Osama bin Laden ja Al-Qaida liikkeenä tuli varmasti tutuksi kautta maailman kaikille kansainvälisiä uutisia seuranneille.”

Emilia Autio, Helsinki

”Asuin tuolloin Helsingin Töölössä ja olin lähtenyt hakemaan lippuja oopperasta. Veljeni soitti ja kertoi uutisesta ja pyysi asettumaan telkkarin ääreen. Hain nopskaan liput ja lippukassalla kerroin kuulemastani uutisesta, lipunmyyjät eivät uskoneet. Juoksin lähellä asuvan ystävättären perheeseen, pyysin avaamaan television ja katsottiin suoraa uutislähetystä aivan epäuskoisina: miten tällaista voi tapahtua vai onko tämä sittenkin elokuvaa? Muistan että vaikeaa oli uskoa että tällaista tapahtuu oikeassa elämässä! Usein ollaan puhuttu tästä terroriteosta veljeni ja ystävättäreni kanssa, muistamme edelleen sen suoran uutislähetyksen hyvin. Myöhemmin olen käynyt New Yorkissa WTC-monumentillä jonka koin hyvin vaikuttavana joskin myös hyvin surullisena muistomerkkinä tapahtuneesta.”

Jaana Siiri Rantanen, Pirkkala

”Olin Japanissa töissä. Pomo oli vienyt meidät pieneen ravintolaan myöhäisillalliselle paikallista erikoisuutta maistamaan. Kello oli 22–23 paikallista aikaa. Epäuskoa, näin toisen tornin iskun livenä ravintolan tv:stä, joka oli äänettömällä CNN:llä. Hetkeä aiemmin huomasin kanavalta, että WTC 1:ssä on tulipalo, kuten silloin luulin. Näin koneen kaartavan ja luulin rämäpäisen pilotin haluavan nähdä tilanteen lähempää. Kun kone osui, ajattelin, että tämä on jokin elokuva!”

Jyrki Lehtiniemi, Nokia

”Olin Odessassa turistina. Äiti laittoi tekstiviestin, jossa kysyi onko kaikki kunnossa. Olin vähän ihmeissäni. Kahviloiden ikkunoista näkyi telkkareita, joissa kaikissa toistettiin samaa tornien palavaa kuvaa. Tulin paluumatkan Wienin kautta. Lentoasemalla oli kaikki aika sekaisin, pääsin maahan ilman minkäänlaista tarkastusta. Mutta lentoasemalla oli paljon armeijan miehiä konekivääreiden kanssa. Sama homma oli seuraavalla viikolla Tukholmassa – en ole koskaan Ruotsissa nähnyt konekiväärimiehiä, mutta silloin niitä oli lentokentällä useita.”

Jani Leppälammi

”Olin työtehtävissä Pirkkalan lentokentällä ottamassa vastaan amerikkalaisia vieraita, kun TV:stä näytettiin tämä tapahtuma Oli kyllä vaikeaa kertoa asiasta vieraille. Se päivä ei ikinä unohdu. Aika järkyttävää vieläkin, kun miettii, miten jotkut voivat tehdä tuollaista.”

Heidi Järvinen, Kangasala

”Olin Cambridgessä väitöskirjaani valmistelemassa ja juuri iskujen aikana kirjastossa. Kun menin kahvitauolle oleskelutilaan, siellä oli televisio auki, ja osa tutkijoista seurasi suoraa lähetystä New Yorkista. Liityin katselijoiden joukkoon ja lähes saman tien lentokone törmäsi toiseen torniin. Olin täysin typertynyt, mutta paikalla oli myös amerikkalaisia tutkijoita, jotka olivat lähes shokissa seuratessaan omaan maahansa kohdistuvaa iskua. Lähinnä tulee mieleen, että eipä olisi uskonut, mitä kaikkea maailmassa tulee tapahtumaan tuon iskun myötä. Välittömiä kuolonuhreja oli paljon, mutta välillisesti miljoonat viattomat ovat joutuneet kärsimään eri puolilla maailmaa.”

Marko Jauhiainen, Tampere

”Olin synnyttämässä. Tyttären synnyttyä jouduin itse leikkaukseen. Äitini tuli katsomaan meitä sairaalaan ja totesi että ihan kauheita on tapahtunut. Totesin et juu, vähän oli kinkkinen tilanne. Luulin, että tarkoitti minua ja vauvaa. Äitini oli kovin ahdistunut ja luulin, että vaihdevuodet hänellä vaan pukkaa uudelleen päälle. Vauvalassa ei annettu katsoa televisiota. Kieltäydyin katsomasta ja lukemasta mitään iskuun liittyvää kahden kuukauden ajan. Tyttärelle kerroin vasta, kun hän otti itse asian esille noin 14-vuotiaana. Edelleen tyttären syntymäpäivä on meille tärkeä päivä, ja ajattelen, että tuona päivänä tapahtui myös hyviä asioita.”

Nina Järvinen, Tampere

”Toimistolla. IT-alan puskaradio oli jo silloin tehokas, joku IRC:ssä hihkaisi, että nyt tapahtuu. Koetettiin saada kaikkia eri kansainvälisiä uutismedioita auki – niin koetti puolet muutakin maailmaa, sivustot olivat hitaita, kankeita. Koetimme etsiä verkkoreittejä saada niitä auki, kikkailla tavalla tai toisella, että saisimme uusimman tiedon. Meillä oli aika villejä ex tempore -setuppeja, joissa eri henkilöt eri työpisteillä olivat saaneet kukin minkäkin median auki ja huusivat pöydän yli päivityksiä. Vierailevat konsultit tulivat paikalle todeten, ettei nyt oikein töitä tehdä ja spekuloivat Afganistanin poistuvan maailmankartalta vuorokauden sisään. Aika lailla kaikki totesimme, että eiköhän se työpäivä ollut siinä.”

Kyuu Eturautti, Tampere

”Olin perheen kanssa Haniassa Kreetalla. Asiasta meille ilmoitti ystävä Suomesta. Koska Haniassa on Naton kenttä, saaren ilmatilan valtasivat koko päiväksi hävittäjät. Tunnelma oli aika häkellyttävä. Ikäviä muistoja nousee mieleen.”

Marjut Nyman, Hattula

”Olin tuolloin maalla lomailemassa. Kuulin tapahtuneesta vasta kolmen tunnin kuluttua, silloin ei tullut kännykkään uutishälytyksiä. Kun aloin tajuta mittasuhteet, mietin, että mitä ihmettä. Se muutti maailmaa ja muun muassa. lentomatkustusta peruuttamattomasti. Sen edeltävään aikaan ei ole paluuta. Joskus 90-luvulla koulussa näytettiin dokumentti, jossa ennustettiin 2000-luvulle jotain suurta tapahtuvan. Tässä dokumentissa näytettiin, kun Vapauden patsas New Yorkissa räjähti. En muista kenen tekemä tämä dokumentti oli, mutta sitä muistellessa toi kylmät väreet. Samassa dokumentissa ennustettiin tuon jälkeen 100 vuotta kestävä rauhaa, mutta se ei tainnut ihan toteutua.”

Juha Korhonen, Espoo

”Olin golf-kentällä pelaamassa ja yhdeksän reiän jälkeen menin klubille tauolle. Siellä sain kuulla, mitä oli tapahtunut. Ei sitä oikein todeksi meinannut uskoa. Pelit pelattiin loppuun, mutta kyllä sitä sitten tv:tä tuli seurattua aika tiiviisti seuraavien vuorokausien aikana. Sitä vain ajatteli, että se on sitten maailmanrauha menetetty.”

Juha Nieminen, Rauma

Tamperelaisperhe seurasi uutislähetystä WTC-iskuista 9. syyskuuta. Kuvassa Vappu Tervaharju (kesk.) ja lapset Minttu (vas.) ja Suvi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos