Ranska menossa lähes täydelliseen koronasulkuun – myös Saksaan tiukat rajoitukset marraskuun ajaksi - Ulkomaat - Aamulehti

Ranska menossa lähes täydelliseen koronasulkuun – myös Saksaan tiukat rajoitukset marraskuun ajaksi

Ruotsissa uusi ennätys tartuntojen määrässä, Venäjälle rajoitettu maskipakko.

Tuhannet ihmiset osallistuivat kulttuuri- ja tapahtuma-alan mielenilmaukseen Berliinissä 28. lokakuuta. Ala on myös Saksassa kärsinyt raskaasti koronapandemiasta ja siihen liittyvistä rajoituksista. Saksa tiukentaa rajoituksia entisestään.­

28.10. 21:32 | Päivitetty 28.10. 22:37

Ranska ottaa perjantaista lähtien käyttöön tiukkoja koronarajoituksia. Vain välttämättömät kaupat saavat olla auki, eikä kotoa saa ilman lupaa poistua kuin töihin tai muusta välttämättömästä syystä.

Toisin kuin ensimmäisen koronasulun aikana, kouluja ja tehtaita ei nyt suljeta. Rajoitukset ovat voimassa ainakin joulukuun alkuun saakka.

–  Virus leviää ympäri Ranskaa nopeudella, jollaista edes kaikkein pessimistisimmät eivät osanneet ennustaa, perusteli presidentti Emmanuel Macron.

–  Kuten viime keväänäkin, saatte lähteä kotoa vain töihin, lääkäriin, auttamaan sukulaisia, tekemään välttämättömiä ostoksia tai lyhyesti ulkoilemaan, presidentti jatkoi.

Ulkoiluun vaaditaan kirjallinen lupa ja määräyksien rikkojille on luvassa sakkoja.

–  Jos kahden viikon kuluttua tilanne on paremmin hallinnassa, voimme arvioida asioita uudelleen ja toivottavasti myös avata joitakin liikkeitä, erityisesti joululomaa varten.

–  Toivottavasti voimme juhlia joulua ja uutta vuotta perheidemme kanssa, Macron sanoi.

Koronan toinen aalto koettelee Ranskaa pahasti. Tiistaina todettiin peräti 33  000 uutta tartuntaa. Yli 3  000 ihmistä on tehohoidossa, mutta määrän pelätään kasvavan ensi kuussa jo liki 9  000:een.

Ranska yrittää liki tuplata tehohoitopaikkojen määrän, sillä niitä on nyt 5  800, ja tavoitteena on 10  000 paikkaa.

Saksa kiristää rajoituksia

Myös Saksa harppasi keskiviikkona askeleen lähemmäs täydellistä koronasulkua, kun muun muassa kaikki ravintolat, baarit, kuntosalit ja teatterit määrättiin sulkemaan ovensa maanantaista lähtien koronavirusepidemian kiihtymisen vuoksi.

Tapaamisrajoituksia kiristetään niin, että on sallittua tavata kodin ulkopuolella vain yhden toisen talouden jäseniä sillä tavalla, ettei yhteishenkilömäärä ylitä kymmentä. Kotimaanmatkoja tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää.

Kaupat ja koulut pysyvät toistaiseksi auki.

Rajoitusten on määrä olla voimassa marraskuun loppuun.

Liittokansleri Angela Merkelin mukaan liittovaltio auttaa koronarajoitusten kurittamia yrittäjiä tukipaketilla, jonka suuruus on kymmenen miljardia euroa.

Saksan päivittäiset uudet koronatartuntaluvut ovat nousseet yli 10  000:een, mutta viranomaiset varoittivat, että loppuviikosta tartuntoja voi olla jo yli 20  000 päivässä.

Myös Ruotsissa tehtiin keskiviikkona uusi synkkä ennätys, kun viranomaiset kertoivat kirjanneensa yli 2  100 uutta koronavirustartuntaa vuorokaudessa. Tämä on suurin määrä koko pandemian aikana.

Venäjällä synkkä koronakuolemien ennätys

Venäjällä 346 ihmistä on kuollut koronavirukseen liittyen vuorokauden aikana, kertoi uutistoimisto Tass. Määrä on suurin yhden päivän aikana raportoitu koko pandemian aikana.

Venäjällä tuli keskiviikkona voimaan maskipakko joillakin yleisillä paikoilla ja tiloissa, joissa on samanaikaisesti yli 50 ihmistä, kertoi Interfax. Ravintolat joutuvat suositusten mukaan sulkemaan ovensa kello iltayhdeksästä aamukuuteen.

Euroopan komissio kertoi keskiviikkona esittävänsä uusia toimia Euroopan kiihtyvän koronavirustilanteen hillitsemiseksi.

Koronavirustartunnan toteamiseen tarvittavia pikatestejä komissio hankkii sadalla miljoonalla eurolla ja jakaa ne jäsenmaille. Komissio myös tekee yhteishankintoja rokotusvälineistöstä ja neuvottelee rokotevalmistajien kanssa toimivien ja turvallisten rokotteiden saamisesta eurooppalaisten käyttöön.

Oikaisu 28.10. kello 22.00: Korjattu, että Ranskassa suljetaan kaikki paitsi välttämättömät liikkeet ylihuomisesta eli perjantaista alkaen, ei huomisesta kuten jutussa aiemmin luki.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?