Brexitillä uhkapeliä pelannut David Cameron palasi julkisuuteen - Ulkomaat - Aamulehti

Brexitillä uhkapeliä pelannut David Cameron palasi julkisuuteen: ”Jotkut eivät tule koskaan antamaan minulle anteeksi”

Britannian ex-pääministeri on kommentoinut brexit-kiistaa ensimmäistä kertaa The Timesin erikoishaastattelussa.

14.9.2019 10:08

Britannian politiikassa on ollut kaaos sen jälkeen, kun brexit-äänestys päättyi kesällä 2016 EU-eron kannalle. Silloinen pääministeri David Cameron järjesti erosta kansanäänestyksen sillä seurauksella, että joutui jättämään tehtävänsä.

Nyt konservatiivipuolueen entinen puheenjohtaja Cameron, 52, on jälleen astumassa pitkän hiljaiselon jälkeen takaisin ramppivaloihin, sillä hän kommentoi perjantaina brexitiä The Timesille antamassaan erikoishaastattelussa. Ex-pääministeri julkaisee ensi viikolla muistelmakirjan For the Record.

Cameron kertoo haastattelussa masentuneensa vuoden 2016 brexit-tuloksesta ja kärsineensä unettomista öistä. Ex-pääministeri ei olisi halunnut brexitin tapahtuvan, joten hän otti äänestyksessä tietoisen riskin.

Timesin mukaan Cameron käsittelee kirjassaan muun muassa omia virheitään ja arvostelee entisiä kollegoitaan. Lehdelle hän kertoo tietävänsä, että jotkut eivät tule koskaan antamaan hänelle anteeksi.

Parlamentin alahuone on parhaillaan istuntotauolla.

Britannian brexitin olisi tarkoitus toteutua 31. lokakuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos