Tamperelainen Soili Städter työskenteli yli 50 vuotta samalla työnantajalla – kun hän jäi eläkkeelle, tuli heti kaksi työtarjousta
16-vuotiaana lähettityttönä uransa aloittanut Soili Städter jäi keväällä eläkkeelle markkinointipäällikön tehtävästä työskenneltyään yli 50 vuotta Valmetin palveluksessa. Työ on vienyt Tampereelta maailmalle merikarhujen vieraaksi ja päättäjien pöytiin. Yksi postikuoren kulmaan raapustettu puhelinnumero osoittautui erityisen kohtalokkaaksi.
Soili Städterin elämässä puhaltavat jälleen uudet tuulet. ”Nyt nautin siitä, että ei ole mitään aikatauluja”, eläkepäivänsä aloittanut Städter kertoo. Kuva: Maaria Koskelo / Aamulehti
Maaliskuun lopussa Soili Städterin läksiäisissä entiset työkaverit esittivät hänelle Vexi Salmen sanoittaman Maailma on kaunis -kappaleen, jossa lauletaan mielen vapaudesta ja unelmille jäävästä ajasta ja tilasta. Städter jäi eläkkeelle markkinointipäällikön tehtävästä työskenneltyään puoli vuosisataa Valmetin palveluksessa. Läksiäisissä Städterille ojennettiin viisikymmentä ja puoli ruusua, yksi jokaisen työvuoden kunniaksi. ”Silloin todella sisäistin laulun sanat mielen vapaudesta – nyt elän sitä”, Städter sanoo.