Messujen järjestäminen voi olla vuoden urakka, jonka onnistuminen mitataan yhden viikonlopun aikana – Kävimme tutustumassa, millaista Tampereen Messuilla on olla töissä

Suomen toiseksi suurin messuyhtiö Tampereen Messut oy järjestää vuosittain parikymmentä tapahtumaa Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa. Messupäivät ovat järjestäjille kiireisiä, mutta odotettuja hetkiä. Kaksi viikkoa sitten pidettyjen Hevoset-messujen valmistelu alkoi vuonna 2019.

Projektipäällikkö Heli Lempinen, vuoropäällikkö Lauri Tokoi, ohjelmatuottaja Salla Kettula ja projektiassistentti Riina Hahtokari työskentelevät Tampereen Messuilla. Heidän kuvattiin Hevoset-messujen tunnelmissa 9. huhtikuuta.

26.4. 6:30

Autojono matelee kohti Tampereen messu- ja urheilukeskusta. Yksi pysäköintialue on jo täyttynyt, ja liikenteenohjaajat opastavat saapuvia messukävijöitä toisaalle.

Haastatteluhetkellä kaksi viikkoa sitten on alkamassa Suomen suurin hevosalan messutapahtuma Hevoset, joka samalla aloittaa Tampereen messuvuoden.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut