Tampereella sijaitsee John Deere -metsäkoneyhtiön Euroopan-pääkonttori – Tällaista siellä on olla töissä: ”Nämähän ovat valtavan mielenkiintoisia ja edistyksellisiä tuotteita”

John Deeren metsäkoneet valmistetaan Suomessa Joensuun-tehtaalla, josta ne lähtevät asiakkaille ympäri maailmaa. Uusien metsäkoneiden suunnitelmat ja tuotannossa olevien parannukset saavat alkunsa Tampereella John Deere Forestryn tuotekehityskeskuksessa.

John Deere Forestryn Tampereen-toimipisteessä työskentelevät markkina-analyytikko Riikka Vesa, tuotetestausosaston tiiminvetäjä Teemu Hautamäki, tuotepäällikkö Sami Törmä ja tuoteinsinööri Paula Pietilä kertovat, millaista heidän työnsä on.

15.3. 7:00

Kun näyttelijä Ashton Kutcher joitakin vuosia sitten esiintyi keskusteluohjelmassa John Deere -lippalakki päässään, suuryhtiön logolla varustettujen lakkien kysyntä kasvoi niin, että ne loppuivat Saksan keskusvarastosta.

1800-luvulla Yhdysvalloissa perustettu, metsä- ja maatalouskoneita valmistava John Deere on rakentanut brändiään pitkään ja huolella. Sen huomaa John Deere Forestryn Euroopan-pääkonttorissa Tampereen Hatanpäällä: myymälässä on tarjolla lisenssituotteita lippalakeista työvaatteisiin ja pienoismalleista lasten lelukoneisiin, ja verkkokaupasta löytyy lisää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut