Vanha kaatopaikka on muuttunut nykyaikaiseksi jätekeskukseksi, jossa mahdollisimman suuri osa jätteistä pyritään saamaan hyötykäyttöön – tällaista on Tarastenjärvellä nykyään - Työelämä - Aamulehti

Vanha kaatopaikka on muuttunut nykyaikaiseksi jätekeskukseksi, jossa mahdollisimman suuri osa jätteistä pyritään saamaan hyötykäyttöön – tällaista on Tarastenjärvellä nykyään

Tarastenjärven jätekeskus on kokenut viime vuosina muodonmuutoksen. Tänne päätyvistä jätteistä enää noin prosentti päätyy kaatopaikalle. Suurin osa pystytään hyödyntämään joko materiaalina tai energiana. Vanhat penkat vaativat kuitenkin huolenpitoa vielä kymmeniä vuosia.

Tavoitteena on, että mikään kierrätettävä jäte ei menisi hukkaan, kertovat Jussi Pihlaja, Oona Lehtonen, Satu Kuutti ja Miia Saviahde Tarastenjärven jätekeskuksesta.

6.9. 7:00

Tarastenjärven jätekeskuksessa Tampereella, lähellä Kangasalan rajaa, käy purevan kylmä tuuli. Ilma tuntuu kuitenkin raikkaalta, ja vain vieno tuoksu muistuttaa, että olemme vanhan kaatopaikan kupeessa.

Vieressä kohoaa penkka, jonne haudattiin aikoinaan satojatuhansia tonneja jätettä. Nyt jätteet on peitetty useilla metreillä maata ja muita rakennekerroksia, jonka päällä on kasvaa vihreää pensaikkoa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut