Nasan Orion lähti Kuun kiertoradalta kotimatkalle kohti Maata

Lento on ensimmäinen osa Nasan uutta Artemis-lippulaivaohjelmaa.

Kuvakaappauksessa Orion-kapselista kuvatulta videolta näkyy Maa sirppinä Kuun takana.

6.12.2022 7:49

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Orion-alus on lähtenyt Kuun kiertoradalta takaisin kohti Maata. Orion matkasi runsaan viikon verran Kuun kiertoradalla.

Alus kävi lähimmillään noin 130 kilometrin päässä Kuun pinnasta. Orionin komentoyhteys katkesi puolen tunnin ajaksi sen ollessa Kuun Maahan näkymättömällä puolella. Yhteyden palautuessa alukselta saatiin Maahan vaikuttavaksi kuvailtua kuvamateriaalia.

Lue lisää: Nasan Orion pääsi perille Kuun kiertoradalle – noin viikon päästä alkaa kotimatka

Orion lähti matkalleen marraskuun puolivälissä. Sen on määrä laskeutua Tyyneen valtamereen 11. joulukuuta.

Vajaan kuukauden aikana Orion taittaa noin 2,25 miljoonan kilometrin matkan.

Lento on ensimmäinen osa Nasan uutta Artemis-lippulaivaohjelmaa. Jos ensimmäinen vaihe sujuu menestyksekkäästi, myöhemmin Artemis-ohjelmassa on vuorossa miehitetty lento Kuun kiertoradalle vuonna 2024 ja seuraavana vuonna ihmisen paluu Kuun pinnalle.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut