Striimauspalvelu Twitch hakkeroitiin – salasanan vaihtoa suositellaan - Tiede ja teknologia - Aamulehti

Striimauspalvelu Twitch hakkeroitiin – salasanan vaihtoa suositellaan

Yhtiö vahvisti murron tapahtuneen ja lupaa lisätietoja.

6.10. 18:57

Helsinki

Striimauspalvelu Twitch on joutunut tietomurron kohteeksi ja verkkoon on vuodettu mittava paketti, joka sisältää muun muassa palvelujen lähdekoodia ja tietoja striimaajille maksetuista palkkioista.

Vuodosta ensimmäisenä kertonut Video Games Chronicle suosittelee, että käyttäjät vaihtavat salasanansa ja ottavat käyttöön kaksivaiheisen tunnistautumisen. Teknologiasivusto The Verge on varmistanut tiedon tietomurrosta. Verkkoon vuodettu paketti on nimetty ensimmäiseksi osaksi, joten lisää saattaa olla tulossa.

Twitch vahvisti murron keskiviikkona illalla Suomen aikaa ja lupasi tiedottaa siitä käyttäjille, kun lisätietoja on saatu.

Twitch on alun perin perustettu videopelistriimausta varten, mutta sitä käytetään nykyään hyvin monenlaisen sisällön striimaukseen.

Asiasta kertoi Suomessa aiemmin muun muassa AfterDawn.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos