Aids: Hi-virus katosi luuydinsiirrolla, mutta hoitoon on vielä matkaa - Tiede ja teknologia - Aamulehti

Hi-virus saatiin katoamaan "Lontoon potilaan" elimistöstä – Tutkijat eivät vielä tiedä, miksi nyt kahta potilasta auttanut menetelmä ei toimi kaikilla

Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa helmikuussa järjestetyssä tapahtumassa kannustettiin ihmisiä kohdomin käyttöön. Ukrainassa on yksi pahimmista aids-epidemioista Euroopassa.

5.3.2019 18:55 | Päivitetty 5.3.2019 21:55

Vaikka hi-virus on onnistuttu karkottamaan jo kahden ihmisen elimistöstä luuydinsiirteen avulla, aidsista parantavaksi tai hi-viruksen tyrmääväksi hoidoksi menetelmästä ei ole vielä pitkään aikaan. Tutkijat eivät vielä tiedä, miksi siirre on parantanut juuri nämä kaksi miestä, mutta ei niitä monia muita, joihin vastaavia hoitoja on kokeiltu.

HIV ja aids

Hiv on ihmisen immuunipuutosvirus. Se aiheuttaa pysyvän infektion, joka vaurioittaa elimistön puolustusjärjestelmää. Aidsiksi kutsutaan hiv-tartunnan viimeistä vaihetta, jolloin elimistön puolustuskyky on selvästi heikentynyt ja tartunnan saanut sairastuu johonkin hivin liitännäistautiin.

Maailmassa elää noin 35 miljoona hiv-positiivista ihmistä. Heistä yli 3 miljoonaa on lapsia. Kaikkiaan aidsiin on kuollut jo yli 39 miljoonaa ihmistä. Aidsiin liittyviin sairauksiin kuolee vuosittain edelleen noin 1,5 miljoonaa ihmistä.

Suomessa hiv-tartuntoja on todettu runsaat 4 000. Aidsiin sairastuneita on rekisteröity runsaat 700. Hiv-tartunnan saaneista ja aids-potilaista on kuollut runsaat 500 ihmistä.

Hiv-tartuntaa hoidetaan lääkkeillä, jotka estävät virustartuntaa etenemästä aidsin asteelle.

Lähteet: THL ja Väestöliitto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut