Maan magneettinen pohjoisnapa liikkuu niin nopeasti - Tiede ja teknologia - Aamulehti

Maan magneettinen pohjoisnapa liikkuu niin nopeasti, että navigoinnin virhemarginaali alkaa olla luvattoman suuri

Magneettikentän pohjoinen napa liikkuu Kanadasta kohti Siperiaa.

13.1.2019 7:00

Jotain outoa tapahtuu maapallon huipulla, kerrottaan tuoreessa Nature-tiedelehdessä. Magneettinen pohjoisnapa liikkuu Kanadasta kohti Siperiaa vauhdilla, joka pakottaa asiantuntijoita muuttamaan etuajassa mallia, jonka mukaan muun muassa Google Maps -karttapalvelu toimii.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Tiede.

Magneettisen pohjoisnavan siirtyminen ei sinänsä ole ihmeellistä. Mallia on tähän asti korjattu viiden vuoden välein. Seuraava korjaus oli suunnitelmissa vuonna 2020.

Nyt korjaaminen joudutaan tekemään jo tammikuussa, sillä navigoinnin virhemarginaali alkaa olla luvattoman suuri.

–Virhemarginaali kasvaa koko ajan, sanoo tutkija Arnaud Chulliat Nature-lehdelle.

Maan magneettikenttä syntyy, kun sula rauta virtaa maan sisuksissa. Magneettikenttä ja magneettiset navat liikkuvat maansisäisten virtausten myötä.

1990-luvulla vauhti kiihtyi 15 kilometrin vuosiliikkeestä 55 kilometrin liikkeeseen vuodessa. Viime vuonna magneettinen pohjoisnapa siirtyi itäiselle pallonpuoliskolle.

Tutkijat yrittävät selvittää tarkemmin, miksi magneettikenttä liikkuu nopeammin kuin on odotettu. Yksi vaihtoehto on, että maapallon ytimestä peräisin olevat hydromagneettiset pulssit tekevät muutoksia ennakoitua nopeammin.

Navan siirtyminen voi johtua sulan raudan napavirtauksista. Tiede-lehden mukaan virtaukset liikkuvat 40 kilometriä vuodessa, joka on kolminkertainen vauhti tavanomaiseen virtausnopeuteen verrattuna.

Magneettisen navan sijainti riippuu kahdesta, Kanadan alla ja Siperian alla olevista magneettikentistä. Napavirtaus näyttää heikentävän Kanadan alla olevaa magneettikenttää.

–Siperian kenttä näyttää voittavan kisan, sanoo tutkija Phil Livermore Neture-lehdelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: